Näyttelyt

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

pyöreitä ja kulmikkaita


Ihan selvästi olen jäänyt koukkuun näihin heksagoneihin. Tämä oli nopea tehdä, koska heksoja ei ommeltu käsin muuten kuin mallineen ympärille. Palaset kiinnityivät taustaan työtä tikatessa. Tämä on seinävaate. Tosi tyhmä sana tuo seinävaate. Onko teidän seinillä vaatteita? Ai ei vai, kannattaisi hankkia, nythän on talvi ja pakkaset paukkuu. 
Joka tapauksessa tämä seinävaate on 40 x 40 cm ja pidän siitä kovasti. Pilkulliset kankaat on aina olleet suosikkeja, samoin raidalliset. Ostan aina kun muistan Love Patchwork and Quilting-lehden, jos vain muistan. Lehden mukana tukee aina jotain kivaa ekstraa, kuten nyt nämä pienet heksagon-mallit ja kangaspalat. Äkkiäkös niistä valmista syntyi!


Saman lehden edellisessä numerossa oli simpukoiden mallineita ja niistä syntyi tyyny. 


Laitoin tyynyyn paksuhkon polyestervanun ja tikkasin kaaria pitkin. Niistä tuli kivan pulleita. Pinta on ommeltu käsin, mutta tikkaukset reteesti koneella. Joku voi tietenkin ajatella, että kyllä olisi pitänyt käsin tikata, kun on muutenkin käsin ommeltu. Mutta siitä viis, näin oli parempi.


Aika hauska sattuma, että molemmissa töissä on hyvin samanlaiset värit. Tein tyynyn ensin, joten heksagonien värit tuli jälkeen päin. Karkkivärejä. Ehkä johtuu karkkilakosta! Täytyy herkutella edes väreillä. 




No kävin minä tänään Studio Makeen ravintolapäivillä ja jo nimestä voi päätellä, mitä siellä tarjottiin. Say With a Cake -kakkuja, marenkeja ja muita herkkuja.



Koska kirjonta on vuoden käsityötekniikka, kokeilin sitä tällä omalla yksinkertaisella tavalla vanhaan astiapyyhkeeseen. Ehkä jossain vaiheessa teen jotain hienoa kirjontaa, mutta ensin näitä yhdellä värillä kokeiluja. Tuo vasemmalla oleva eläin on kesken eli ei ole noin matalaotsainen. En vaan osannut päättää, tuleeko nalle, kissa vai koira. Yritän tehdä päätöksen tässä viikon aikana ja jatkaa pistelyä.

Melkein menin tänään hiihtämään, mutta en sitten jaksanut. Tikkailin valkoisella langalla valkoiselle pohjalle tuohon seinävaatteeseen. Sehän oli melkein kuin olisi valkoisilla hangilla hiihdellyt.

Hyvää hiihtolomaa!
(Jos sinulla sellainen on.)








maanantai 29. tammikuuta 2018

omat ja vieraat

Viikonloppuna oli se lintujen kirjauspäivä ja lauantaina minä seistä törrötin pihalla käännellen päätä jokaisen taivaalla liikkuvan suuntaan. Olin ottanut mukaan myös uuden kalenterikirjan, johon saatoin kirjoittaa kaikki tunnistamani linnut.



Heti ensimmäisenä huomasin tuon kirjassa olevan pöllön! No en minä sitä sitten kirjannut ylös. Sain kirjailtua ylös varpusia, harakoita, variksia, sinitiaisia, tavistiaisia, mustarastaita, naakkoja ja yhden käpytikan. Jotenkin hieman turhautti, taisin nähdä enemmän lentokoneita kuin lintuja. Laulava lintukoira ehdotti, että lähde keskustaan, hän on haistanut, että siellä jos missä on hienoja lintuja. No, mikäpä siinä, vein koiran sisälle ja lähdin yksin kaupungille. Lähtö oli niin vauhdikas, että kiikarit jäi kotiin.

Olen hieman oppinut suunnistamaan vainuamalla. Voimakkaasti jalat veti kohti Espaa ja kappas vaan, siellähän niitä lintuja oli vaikka minkälaisia!




Nämä linnut kuuluvat oikeasti Pistot näyttelyyn ja ovat osa Tupu Mentun teosta Elämäni linnut. Jos et ole vielä käynyt katsomassa näyttelyä, niin aikaa on vielä 24.2.2018 asti. Tämän vuoden käsityötekniikka on kirjonta ja näyttelyn töissä sitä on esillä monenlaisessa muodossa peräti 30 taiteilijan töissä.


Tässä on osa Mirja Marschin työstä Sydänmetsä. Taitaa olla mustarastas.
Näyttely on osoitteessa Etelä Esplanadi 4, Craft Corner, Helsinki.
Näe, koe ja inspiroidu!


Omat pistot syntyi siitä, kun pistelin muutaman nuppineulan tämän uuden neulakirjan flanellisivuille. 



Kirjan kansi on kaunista vanhaa käsityötä. Naapurin rouvalta saamastani vanhanaikaisesta päällyslakanasta oli käyttökelpoista enää pitsit ja niitä sitten silloin tällöin laittelen osaksi jotain työtä.

perjantai 26. tammikuuta 2018

viikonlopun rientoja

Perjantai-illan tervehdys!
Jos et ole käynyt äänestämässä, niin sunnuntaina on viimeinen mahdollisuus!
Älä missaa sitä.
 Viikonloppuna on myös BirdLife pihabongaus, jota voi jokainen harjoittaa omalla pihallaan. Tai jos naapurilla on paremmat eväät lintulaudallaan, niin kiikarit sinne suuntaan.


Olen varautunut minipienillä kiikareilla, joita todelliset lintumaakarit eivät ehkä edes kiikareiksi luokittelisi. Ei niillä kummoisesti näe, mutta voi vaikka katsoa, onko tullut tikkuja sormiin tai jotain muuta tärkeää. Joka tapauksessa olen varustautunut hyvin. Olen saanut valmiiksi yhden villasukan ja voin vaikka vaihdella sitä jalasta toiseen, jos on kylmä. Helmitaulun avulla lasken kuinka monta eri lajia näen. Pienet kiikarit säilyy hyvin uudessa lintukankaisessa pussissa.


Tämä ihanan lintukankangas on yksi ystävältäni yllärilahjaksi saamista kankaista. Kiitos paljon sinulle, Teje! Kiikareille ei voisi parempaa kangasta ollakaan, jos on lintuja menossa tarkkailemaan! En oikein tunne noita kankaan tyyppejä, mutta veikkaisin niiden olevan punatilhiä. Laitoin niille tuohon houkutukseksi pari punaista helmeä, luulevat niitä pihlajanmarjoiksi. Pussi on pieni ja vuoritettu ja tietenkin ryhtiä antamassa ohut laukkuhuopa. Mitä elämä olisi ilman ohutta laukkuhuopaa?! Jotenkin velttoa ja ryhditöntä. Luisuisin itsekin varmaan ihan kasaan. Tikkasin tuollaisia lentäviä lintuja, jotka liihottelevat pitäen toisiaan siiven kärjistä kiinni. 
Tilhistä tuli mieleen yksi pieni tarina. Olin silloin hyvin nuori, mutta tarpeeksi vanha asioimaan alkossa. Asuin kimppakämpässä ja minun oli määrä käydä ostamassa puteli kotimatkalla, niin kuin iltahyväksi. No poikkesin viinakauppaan, mutta en just vuoroni tullessa muistanut mitä piti ostaa. Selitin sitten vanhemmalle miespuoliselle myyjälle, että tiedäthän sen viinin, missä tilhet istuu puussa? Niin, ottaisin sellaista yhden pullon, kiitos. Vinosti hymyillen myyjä haki pullon Pihlajanmarja-viiniä eli tiesi mitä tarkoitin. Kaikenlaista sitä tuleekin mieleen. Tilhistä.


Lempi ja Sulo vai Sulo ja Lempi. Ovat niin samanväriset, etten heti meinannut tunnistaa, kumi on kumpi. Arvaa sinä!

Mukavaa viikonloppua!



sunnuntai 31. joulukuuta 2017

kiihkeä raportti



 Makeimmat jutut ensin, eli kaunis ja ihan liian hyvä suklaa! Tämän paksun ja melkein A4 kokoisen levyn saimme työpaikalle. Siinä ne vuoden viimeiset päivät menikin mukavasti suunseutu suklaassa. 




Useana vuonna minulla on ollut täällä blogissa joulukalenteri, jossa joinain vuosina luukku aukesi jokaisena aamuna, toisina taas harvemmin. Nyt ei auennut ollenkaan, ei ollut yhtään sellaista fiilistä, että hip-hei, nyt kalenteria tekemään! 


Sen sijaan sain aikaiseksi seinälle ripustettavan kalenterin, jonka jokaiseen lahjapakettiin voi laittaa pienen yllätyksen. Tosin itse hieman enemmän toiminnan ihmisenä laittaisin paperille vihjeen, mistä kannattaa yllätystä etsiä. Pienelle lapselle voisi piirtää asunnon pohjapiirustuksen ja siihen jalanjälkiä, joita pitäisi seurata. Ei tietenkään suorinta tietä, vaan hieman kierrellen vaikka saunan kautta! Kalenterin monesta lahjasta jäi puuttumaan numero, kun ei ollut käyttötarvetta. Kalenteri on 50 x 50 cm.


Teen varmaan kaksi kertaa vuodessa näitä hengenpelastajia! Kivoja pieniä juttuja, joita voi laitella vaikka kirjekuoreen tai tunkea naapurin postilaatikkoon. Ellei sitten halua itse olla kuin joulukuusi täysissä valoissa tuolla pimeydessä.
Ehkäpä alan laittamaan niitä salaa ihmisten takkeihin! Junassa, bussissa, kaupan jonossa ja ties missä! 


Sulo sai joululahjaksi uuden, entistä isomman pallon. Vanha on taas pesukonetta vailla. Uudesta en tiedä, mahtuuko edes koneeseen.



Joulun olinkin oikein hyvässä flunssassa eikä jouluruoat maistuneet miltään. Ihan sama, oliko suussa kinkkua vai bataattilaatikkoa, maku oli sama eli mauton. Suutuntuma antoi hieman vihjeitä siitä, mitä sinne höpöttimeen oli joutunut. Mutta tavallaan kivaa sekin, siis kipeily. Heräsin ja vähän ihmettelin, sitten menin jo nukkumaan herätäkseni taas hieman haahuilemaan. Ainoa jouluruoka, jonka tein, oli kylmäsavulohikääryleet. Olen jo vuosia sitten päättänyt, että se on se jouluruoka, joka pitää aina olla. Ilman lohirullia ei joulu ole joulu. Leivoin itsellekin yllätyksenä aattoiltana joulutorttuja. Teki mieli kahvin kanssa jotain. No olisi voinut jäädä leipomatta, maistuivat pahvilta. Olisi minulla ollut parikin kaunista pientä pahvilaatikkoa, tortut ei olleet edes kauniita.


Jonain päivänä virkosin ja ompelin pienen koiratyynyn ihan vaan siitä ilosta, että olin pystyssä ja tein mitä huvitti. En esim. pahasti kesken olevaa mysteerityötä.



Ennen joulua tein ystävän toiveesta avainkoteloita. Näyttävät nukkien kahvipannujen myssyiltä.


Joululahjoiksi ompelin muutamia pussukoita. Vihaan edelleen tuota sanaa, mutta ei ole parempaakaan. Kukkaro on pieni, kuten kuvasta näkyy, sisälle sopii kortit ja jokunen kymppi. Jos sattuu olemaan. Isompi oli muistaakseni noin kaksikymmentäviisi senttiä leveä ja alle kaksikymmentä korkea.



Imatran reissulta mukaan pääsi pieni punainen hippo. Aika kaukaa haettu, kun olisin sen ihan tuosta naapuristakin voinut hankkia. Filantropiaa tuettu kympillä. Vihreä jouluhirvi on omien kätten töitä. Vähän niinkuin vahtii tuota Keniasta asti matkannutta hippoa, ettei vaan karkaa karsinastaan.


Olen varautunut hyvin tulevaan.
Tiedän mihin mennä ja milloin.
Tosin vielä en ole mitään tähän ihanaan
seinäkalenteriin laittanut, on niin tuore vielä.
Mira Malliuksen piirtämä.
Tuo villisika on aika raju aloitus vuodelle, mutta eiköhän se siitä 
kevättä kohden kevene.

Ai missä se kiihkeys? No ei sitten niin missään! : D

Erinomaista vuotta 2018!




maanantai 27. marraskuuta 2017

ryhdistäydyin kirjoittamaan pari sanaa

Hello pitkästä aikaa!
Tilkkutien Tiinatei kirjoitteli blogissaan asiasta, joka minuakin on mietityttänyt eli blogikirjoitusten harvenemisesta. Minun kirjoitusten harvenemisen syy on yksinkertainen, en ole oikein koskaan osannut blogata keskeneräisistä töistä, koska en usko ketään kiinnostavan minun epämääräiset visiot jostain, mikä ei ehkä koskaan valmistu. Turha minun olisi esitellä, että hei, olen valinnut nämä kankaat seuraavaan työhön, sillä jo sillä välin kun kävelisin tästä koneelta ompeluhuoneeseen, olisi lajitelma jo muuttunut. Olen kai niin häilyväinen. Toinen syy on aikapula. Ompeluksia olen olen tehnyt, mutta enimmäkseen jotain blokkeja ja kurssille malleiksi sitä sun tätä. En minä niitäkään ole juuri innostunut esittelemään. Ja siitä päästäänkin siihen kolmanteen syyhyn eli laiskuuteen. Saatan ottaa kameralla kuvia jostain työstä, mutta en sitten jaksakaan ladata niitä koneelle ja kirjoittaa jotain. 


Tämän kukkaron tein malliksi tilkkukurssille. Kangas on tavallista tilkkuiluun käytettävää puuvillaa tukevampaa, joten sopi erityisen hyvin tähän tarkoitukseen. Tuolla selässä, josta lähtee nuo oranssit nyörit, on vetoketjullinen tasku vaikka kolikoita varten.


Sisutukseen kuuluu 5 koloa korteille ja tuon päälliskankaisen läpän takana on tasku, jonne mahtuu esimerkiksi kännykkä (ilman applen kansia) tai reipas setelitukko. Ulkomitat: leveys 17 cm ja korkeus 11 cm.


Olin joskus luvannut ystävälle, että teen uudet päälliset heidän sohvaan ja nojatuoleihin. Kamala urakka ja maailman tylsintä hommaa. 


Kangas on oikeasti kaunista maitokahvin ruskeaa, mutta ainoat piristykset tähän yksitoikkoiseen tekemiseen oli nuo hiivatin tereet! Join tosi monta sammiollista kahvia näitä ommellessa. Heti kun ne valmistui, halusin hieman revitellä värien kanssa!


Tuskaisessa värinkaipuussa tartuin hulpioihin ja surautin pari pannulappua täysin ilman tarvetta (ja järkeä). Sain laitettua oikein aidoista kanttinauhoista reunukset ja kuten huomaat, nekin oli niitä kaikkein lyhyimpiä pätkiä, joita jatkoin lähinnä sopivimmilla väreillä. 


En ole joulukangasihminen, mutta tämän kankaan kelpuutin jotain pientä juttua varten. Sitähän jäi ja nyt pääsi osa jäännöksestä patalappujen takapuolta komistamaan.


Joskus muinoin tein vastaavia tuotteita. Nämä on tosi tärkeitä ja tarpeellisia. Muuta en niistä sano. Arvaa ite, mitä ne on.


Tein ystävälleni neulakirjan, jossa on vain pari sivua.
Opin tänään espanjantunnilla että se on un librito, kirjanen.


Kirja suljetaan kiepauttamalla puuvillanyöri napin ympäri.


Sulo on aika pettyneen näköinen, kun kerroin, ettei pääsekään messukeskukseen suureen koiranäyttelyyn. Ei Sulo olisi mihinkään kauneuskisaan mennyt, vaan koirien herkkuradalle kultsujen joukkueeseen! Siinä on ideana, että koira on radan toisessa päässä ja emäntä/isäntä toisessa. Radan molemmin puolin on kaikkia houkutuksia leluista herkkuihin ja koiran pitäisi muina miehinä juosta suoraa päätä omistajansa luo eikä suinkaan haukata makkaraa, riepottaa nallea tai pysähtyä ihan kunnon courment-aterialle. Me oltaisiin oltu sunnuntaina radalla, mutta jouduin perumaan kun lähdenkin Imatralle. Onhan sinne hieman pidempi matka kuin tuohon messukeskukseen, enkä ihan tarkkaa sijaintia osaa hahmottaa, mutta itää kohti lähdetään ajamaan. Sulo ei pääse sinnekään, mennään tyttären kanssa kahdestaan. Haetaan evakot etelään. Tyttären valokuvanäyttely Evakkotarinoita on ollut esillä Imatran ortodoksisen kirkon seurakuntasalissa ja seuraava koti heille on Espoossa, Kansainvälisessä kohtaamispaikka Trapesassa Kirkkojärventie 1. Ovat paikallaan  12.12 alkaen.
Ehkä Sulo tuosta pettymyksestä toipuu pian ja vien hänet vaikka omatekemälle herkkuradalle. Siellä ei ole niin nokonuukaa, koska tulee maaliin vai tuleeko ollenkaan.  


Mukavaa viikkoa!






sunnuntai 22. lokakuuta 2017

pienistä paloista

Huomenta! Tämä laiskamato yrittää ryhdistäytyä muutaman sanan verran. 


Syyskuussa olin Päivölän kansalaisopistolla Sanna Parangon tilkkusilppukurssilla. Siellä sitä ommeltiin hyvässä seurassa koko viikonloppu. Minun työpiste oli ihan sotkuisen näköinen heti, toisin kuin naapurin!


Nämä hulpiotossut tein ihan ensimmäiseksi! Pallolliset hulpiot riittivät juuri ja juuri yksiin tossuihin. 


Ulkopohja on nahkaa. Sen ja sisäpohjan välissä on parketinalushuopaa, sitä mitä tehdään lumpuista ja päällimmäisenä on flanellia. 



Kun olin kaksi päivää ommellut toinen toistaan kirjavampia juttuja, täytyi välillä tehdä jotain rauhallisempaa. Kokosin musta-harmaa-valkea tilkkukorista kivoja kankaita ja tein niistä pinnan, jonka tikkasin laukkuhuovalle.




Mukaan olin ottanut metriketjua ja se oli paras valinta tähän pussukkaan. Vuoriksi otin rumista kankaista itse värjätyn ja kärpäskuvioilla painetun kankaan. Jos olisi laittanut jonkun muovitetun kankaan, voisi tässä kuljettaa vaikka sähköhammasharjaa.


Pidän mallista ja siksi tein kotona muutaman hieman pienemmän. Passelin kokoisia vaikka kynäkoteloiksi.


Olen saanut monilta ystäviltä tilkkusilppuja joita käytin kurssilla ahkerasti, mutta niistä joku toinen kerta.
Tämän työn kaikki pintamateriaalin vihreitä lukuunottamatta on ylijäämiä Kvilttaajan varastoista. Suurin osa blokeista oli valmiina! Muutamia hanhia ompelin, sekä yhden blokin keskustaan. Ei mennyt kovin paljoa aikaa tämän pienen (50 x 62 cm) peiton tekoon.


Väliin laitoin ohuen vanun ja vuorina on flanelli.


Tikkasin työhön kukkasia vaihtuvanvärisellä langalla. Jotenkin en enää tykkää noista vaihtuvanvärisistä, mutta ehkä taas joskus niihin ihastun uudelleen. 



Viikko sitten sunnuntaina nostettiin vene talviteloille. Ilma oli mitä upein ja kotiin tultua otin oman ratsun ja fillaroin Viikkiin ja Hertsikaan. Niiden ohi oltiin autolla ajettu ja halusin mennä ihailemaan ruskan värejä ihan ulkoillen. Pidän näistä puistolehmuksista, jotka seisovat hienossa rivissä, ihan kuin lapsuudessa koulun portaiden juuressa, kun opettaja soitti kelloa välitunnin päätteeksi. Siinä meitä seisoi jokainen luokka omissa jonoissa ja sisään päästettiin aina parhaiten ojennuksessa oleva jengi. Minunkin luokka joskus.


Hertsikan Kirsikkapuisto on kaunis myös syksyllä.


Sulon kanssa kierrettiin Jollaksessa rantoja pitkin, kun odoteltiin miestä ja venettä tulevaksi. Tarkoitus oli mennä telakan viereiseen koirapuistoon, mutta siellä oli ilmakitaraa soittava reilusti keski-ikäinen nainen aikamoisen humpan kierteessä riehakkaan koiransa kanssa. Niinpä sitten jatkettiin matkaa ohi koirapuiston ja löydettiin tie upeille kallioille. Sulon teki varmaan mieli mennä uimaan.

Mukavaa tulevaa viikkoa!