Näyttelyt

maanantai 27. marraskuuta 2017

ryhdistäydyin kirjoittamaan pari sanaa

Hello pitkästä aikaa!
Tilkkutien Tiinatei kirjoitteli blogissaan asiasta, joka minuakin on mietityttänyt eli blogikirjoitusten harvenemisesta. Minun kirjoitusten harvenemisen syy on yksinkertainen, en ole oikein koskaan osannut blogata keskeneräisistä töistä, koska en usko ketään kiinnostavan minun epämääräiset visiot jostain, mikä ei ehkä koskaan valmistu. Turha minun olisi esitellä, että hei, olen valinnut nämä kankaat seuraavaan työhön, sillä jo sillä välin kun kävelisin tästä koneelta ompeluhuoneeseen, olisi lajitelma jo muuttunut. Olen kai niin häilyväinen. Toinen syy on aikapula. Ompeluksia olen olen tehnyt, mutta enimmäkseen jotain blokkeja ja kurssille malleiksi sitä sun tätä. En minä niitäkään ole juuri innostunut esittelemään. Ja siitä päästäänkin siihen kolmanteen syyhyn eli laiskuuteen. Saatan ottaa kameralla kuvia jostain työstä, mutta en sitten jaksakaan ladata niitä koneelle ja kirjoittaa jotain. 


Tämän kukkaron tein malliksi tilkkukurssille. Kangas on tavallista tilkkuiluun käytettävää puuvillaa tukevampaa, joten sopi erityisen hyvin tähän tarkoitukseen. Tuolla selässä, josta lähtee nuo oranssit nyörit, on vetoketjullinen tasku vaikka kolikoita varten.


Sisutukseen kuuluu 5 koloa korteille ja tuon päälliskankaisen läpän takana on tasku, jonne mahtuu esimerkiksi kännykkä (ilman applen kansia) tai reipas setelitukko. Ulkomitat: leveys 17 cm ja korkeus 11 cm.


Olin joskus luvannut ystävälle, että teen uudet päälliset heidän sohvaan ja nojatuoleihin. Kamala urakka ja maailman tylsintä hommaa. 


Kangas on oikeasti kaunista maitokahvin ruskeaa, mutta ainoat piristykset tähän yksitoikkoiseen tekemiseen oli nuo hiivatin tereet! Join tosi monta sammiollista kahvia näitä ommellessa. Heti kun ne valmistui, halusin hieman revitellä värien kanssa!


Tuskaisessa värinkaipuussa tartuin hulpioihin ja surautin pari pannulappua täysin ilman tarvetta (ja järkeä). Sain laitettua oikein aidoista kanttinauhoista reunukset ja kuten huomaat, nekin oli niitä kaikkein lyhyimpiä pätkiä, joita jatkoin lähinnä sopivimmilla väreillä. 


En ole joulukangasihminen, mutta tämän kankaan kelpuutin jotain pientä juttua varten. Sitähän jäi ja nyt pääsi osa jäännöksestä patalappujen takapuolta komistamaan.


Joskus muinoin tein vastaavia tuotteita. Nämä on tosi tärkeitä ja tarpeellisia. Muuta en niistä sano. Arvaa ite, mitä ne on.


Tein ystävälleni neulakirjan, jossa on vain pari sivua.
Opin tänään espanjantunnilla että se on un librito, kirjanen.


Kirja suljetaan kiepauttamalla puuvillanyöri napin ympäri.


Sulo on aika pettyneen näköinen, kun kerroin, ettei pääsekään messukeskukseen suureen koiranäyttelyyn. Ei Sulo olisi mihinkään kauneuskisaan mennyt, vaan koirien herkkuradalle kultsujen joukkueeseen! Siinä on ideana, että koira on radan toisessa päässä ja emäntä/isäntä toisessa. Radan molemmin puolin on kaikkia houkutuksia leluista herkkuihin ja koiran pitäisi muina miehinä juosta suoraa päätä omistajansa luo eikä suinkaan haukata makkaraa, riepottaa nallea tai pysähtyä ihan kunnon courment-aterialle. Me oltaisiin oltu sunnuntaina radalla, mutta jouduin perumaan kun lähdenkin Imatralle. Onhan sinne hieman pidempi matka kuin tuohon messukeskukseen, enkä ihan tarkkaa sijaintia osaa hahmottaa, mutta itää kohti lähdetään ajamaan. Sulo ei pääse sinnekään, mennään tyttären kanssa kahdestaan. Haetaan evakot etelään. Tyttären valokuvanäyttely Evakkotarinoita on ollut esillä Imatran ortodoksisen kirkon seurakuntasalissa ja seuraava koti heille on Espoossa, Kansainvälisessä kohtaamispaikka Trapesassa Kirkkojärventie 1. Ovat paikallaan  12.12 alkaen.
Ehkä Sulo tuosta pettymyksestä toipuu pian ja vien hänet vaikka omatekemälle herkkuradalle. Siellä ei ole niin nokonuukaa, koska tulee maaliin vai tuleeko ollenkaan.  


Mukavaa viikkoa!






sunnuntai 22. lokakuuta 2017

pienistä paloista

Huomenta! Tämä laiskamato yrittää ryhdistäytyä muutaman sanan verran. 


Syyskuussa olin Päivölän kansalaisopistolla Sanna Parangon tilkkusilppukurssilla. Siellä sitä ommeltiin hyvässä seurassa koko viikonloppu. Minun työpiste oli ihan sotkuisen näköinen heti, toisin kuin naapurin!


Nämä hulpiotossut tein ihan ensimmäiseksi! Pallolliset hulpiot riittivät juuri ja juuri yksiin tossuihin. 


Ulkopohja on nahkaa. Sen ja sisäpohjan välissä on parketinalushuopaa, sitä mitä tehdään lumpuista ja päällimmäisenä on flanellia. 



Kun olin kaksi päivää ommellut toinen toistaan kirjavampia juttuja, täytyi välillä tehdä jotain rauhallisempaa. Kokosin musta-harmaa-valkea tilkkukorista kivoja kankaita ja tein niistä pinnan, jonka tikkasin laukkuhuovalle.




Mukaan olin ottanut metriketjua ja se oli paras valinta tähän pussukkaan. Vuoriksi otin rumista kankaista itse värjätyn ja kärpäskuvioilla painetun kankaan. Jos olisi laittanut jonkun muovitetun kankaan, voisi tässä kuljettaa vaikka sähköhammasharjaa.


Pidän mallista ja siksi tein kotona muutaman hieman pienemmän. Passelin kokoisia vaikka kynäkoteloiksi.


Olen saanut monilta ystäviltä tilkkusilppuja joita käytin kurssilla ahkerasti, mutta niistä joku toinen kerta.
Tämän työn kaikki pintamateriaalin vihreitä lukuunottamatta on ylijäämiä Kvilttaajan varastoista. Suurin osa blokeista oli valmiina! Muutamia hanhia ompelin, sekä yhden blokin keskustaan. Ei mennyt kovin paljoa aikaa tämän pienen (50 x 62 cm) peiton tekoon.


Väliin laitoin ohuen vanun ja vuorina on flanelli.


Tikkasin työhön kukkasia vaihtuvanvärisellä langalla. Jotenkin en enää tykkää noista vaihtuvanvärisistä, mutta ehkä taas joskus niihin ihastun uudelleen. 



Viikko sitten sunnuntaina nostettiin vene talviteloille. Ilma oli mitä upein ja kotiin tultua otin oman ratsun ja fillaroin Viikkiin ja Hertsikaan. Niiden ohi oltiin autolla ajettu ja halusin mennä ihailemaan ruskan värejä ihan ulkoillen. Pidän näistä puistolehmuksista, jotka seisovat hienossa rivissä, ihan kuin lapsuudessa koulun portaiden juuressa, kun opettaja soitti kelloa välitunnin päätteeksi. Siinä meitä seisoi jokainen luokka omissa jonoissa ja sisään päästettiin aina parhaiten ojennuksessa oleva jengi. Minunkin luokka joskus.


Hertsikan Kirsikkapuisto on kaunis myös syksyllä.


Sulon kanssa kierrettiin Jollaksessa rantoja pitkin, kun odoteltiin miestä ja venettä tulevaksi. Tarkoitus oli mennä telakan viereiseen koirapuistoon, mutta siellä oli ilmakitaraa soittava reilusti keski-ikäinen nainen aikamoisen humpan kierteessä riehakkaan koiransa kanssa. Niinpä sitten jatkettiin matkaa ohi koirapuiston ja löydettiin tie upeille kallioille. Sulon teki varmaan mieli mennä uimaan.

Mukavaa tulevaa viikkoa!

maanantai 18. syyskuuta 2017

pieni suuri apuväline

Ompelulaneilla @tiukuliina tokaisi, että käytättekö te tällaista? En edes ollut nähnyt moista, joten en käyttänyt. En ollut ainoa, jolle tuote oli uusi.


Se juttu ei ole tämä blokki, vaan tuo huopa-alunen, jonka päällä blokki lepää.
Alustassa on kaksi ohutta ( 2 mm) laukkuhuopaa päällekkäin. Toiseen silitin liimakankaan ja toinen on ihan naturel. Kiinnitin kappaleet toisiinsa keskeltä pysty- ja vaakatasoon menevillä ompeleilla ja reunoista. Reunat olisi tietenkin kiinnittynyt jo pelkästään tuolla reunakantilla, mutta ompelin kuitenkin ihan vaan varmuuden välttämiseksi.
Ja onhan tuo blokkikin kaunis.


Tein alustasta saman kokoisen kuin @tiukuliina oli tehnyt eli 15" x 15". Taipuisuuden vuoksi alusta on helppo pakata mukaan. Ja blokkien palat pysyvät hienosti paikoillaan, kun niitä tuohon sommittelee ja voi kannella huoneesta toiseen. Kun on leikannut blokin palat valmiiksi ja asettelee ne tähän, huomaa helposti, jos on leikannut jonkun palan väärin eikä tule ommelluksi ihan outoja versioita. Ei paljon kannata mietiskellä, vaan äkkiä tekemään tämmöinen suunnittelualusta. 

Perjantaina alusta pääsee ensimmäiselle retkelleen, kun pakkaan sen mukaan Päivölään, Sanna Parankon kurssille. On se jännää niin alustalle kuin minullekin! En ole Päivölässä koskaan ollutkaan. Sinne mahtuu vielä mukaan, jos sinulle iski hillitön himo ommella jengissä. 
Nyt lähdenkin tästä tutkimaan tilkkusilppuja ja hulpioita!



Ja viikon Sulo.
Tässä hän harjoittelee kiipeilyä keikkuvalla puunrungolla.
Hyvin menee, jatka vaan!




perjantai 1. syyskuuta 2017

pitkäkorvat


 En nyt oikein tiedä, olisiko pupu minun lempieläin, mutta tusinan verran pupuja tilkkupeitossa on oikein hyvä. Meillä päin on niitä citykaneja ja siksi noihin pupuihin on hieman kaksijakoinen suhde. 


Elizabeth Hartmanin totiset Bunnyt ovat kuitenkin tosi söpöjä, näillä ei ole mitään tekemistä citykanien kanssa. Taustalla Giant rabbit katselee tätä uutta porukkaa. Luuleekohan se, että nämä on sen jälkeläisiä. Kaksi pupuista on mykkää, niillä ei edes ole suuta. Mutta en oikein tiedä, mahtaako puput edes puhua mitään. No nämä kaksi suutonta ei kai sitten syö mitään. Peitto on kokoa lapsi eli 36" x 53" (92 cm x 135 cm).


Sain Lealta Keminreissun jälkeen paketillisen käyriä hakaneuloja ja nyt tuli niille käyttöä. Huomattavasti nopeampaa oli kerrosten kiinnittäminen tikkausta varten yhteen kuin harsimalla! Aika hurjilta nuo puput näyttää, kun on hakaneuloja pitkin naamaa! Oikeita punkkareita.


Oma possu sai jäädä, kun Sulo miettii minkä pupun valitsisi. 


Karhu on valintansa tehnyt! Vapise pitkäkorva!
Tikkasin varsin vapaasti hieman aaltoilevia kuvioita vaakaan ja pystyyn. Vanu on bambua. 


Taustakangas on tyttömäinen ja pienelle tytölle tämä peitto meneekin. Laitoin tuommoisen joskus jostain ostamani painetun kangaskupongin kulmaan. Kuvan tytöllä ei ole likainen mekko, vaan sottasin valokuvasta saajan nimen ja muita tietoja.


Meillä peiton puput oli koko ajan kauhusta jäykkiä, kun ympärillä pyöri liian lähelle tuppaava koira ja karhutyynykin pelotti. Tytär vei peiton kotiinsa rauhoittumaan ja lähetti muutaman kuvan siitä, kuinka siellä viihdytään.


Minusta ihan näyttää siltä, että peiton porukka on jo paljon rennomman oloista, kun ovat päässeet kaltaistensa luokse. Vasemmanpuoleinen pupu on kohta 30 vuotias! Sen poikakaveri on muuttanut tämän tyttöpupun luokse myöhemmin, eikä sen ikä ole selvillä. Ehkä samaa ikäluokkaa, koska korvat eivät ole enää pystyssä. Olen kuullut, että vanhemmiten pupujen korvat veltostuu ja niistä tulee luppakorvia. Kiva ja sopuisa pariskunta kuitenkin. Saavat nyt yhdessä hoivailla ja rauhoitella tuota nuorisoa. Vaikeaahan se olisi antaa lahjaksi peitto, joka olisi pelosta aivan tönkkö-jäykkä! Peiton pitää olla pehmeä <3

Hyvää alkanutta syksyä!
  

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Ankkalammella ja vestareilla!

Ihan tässä vielä kesäfiiliksissä ollaan! Luultavasti ihan talveen asti, kesä kun oli aika sateinen ja viileä ja yleensä syksy on aika samanlainen eli ei niitä varmaan tänä vuonna erota millään. Sitten tulee talvi ja se on vielä sateisempi ja kylmempi.


Kesän kohokohta oli Suosaaren Tilkkuvestivaalit. En ole ikinä aiemmin ollut vestareilla, joten tuli sekin asia korjattua.


Kunnon tapahtumat aloitetaan kuohuvalla, niin täälläkin! Ihan vaan lasilliset, ettei oltaisi alettu kaahailemaan. Ihania ruokia, juomia, ompelua huippuseurassa, rantasaunomista ja uimista, mitä sitä muuta voisi viikonlopulta toivoa! Saunan jälkeen syötiin tuhdisti vetyjä, ne ovat paikallisia erikoisuuksia. Hyvää oli!  Edellisen lihapiirakan syönnistä onkin kulunut jotain 35 vuotta. Aterioinnin kruunasi komea valoshow! Salamat valaisi pimeän taivaan ja tätä show'ta kestikin hyvän aikaa. Jännittävää oli köpötellä pilkkopimeässä, taskulampu valona, rantasaunan "pankolle" nukkumaan. Onneksi en ollut matkassa yksin! 
Ihan paras viikonloppu.




Olin kuullut, että seudulla saattaa hiippailla isojakin eläimiä. Se hieman jännitti. Jos vaikka hirvi, karhu ja susi tulisi vastaan. Onneksi ei näkynyt muita kuin sudenkorentoja, laulujoutsenia ja haikara. Itse sitten ommeltiin kettuja, kilppareita ja muita rauhallisia eläimiä.


Kesän aikana olen saanut vain pienen peiton aikaiseksi. Sen tekeminen meinasi tyssätä kokonaan, kun tuo pohjakangas loppui ja en löytänyt kotimaan nettikaupoista enää samaa väriä. Onneksi otin työn mukaan Suosaarelle ja kuinkas ollakaan, vestari-emännällä oli just oikeaa väriä ja paljon! Teimme kaupat ja sain siellä peiton pinnan valmiiksi. Sulo on jokseenkin halukas kuvattavaksi! Aina, kun laitoin peiton lattialle, hän istahti sen päälle.


 MartjeQuiltinAmsterdam on ankka-blokkien suunnittelija. 
Martje on nimennyt mallin Rubber Duck, mutta minun peiton nimi on Ankkalammella (tai Kumiankka).
Tämä olisi niin kiva lahja jollekin Lilla-Stanille tai Barbaralle! Semmoista identiteetin pönkitystä jo heti elämän alkumetreillä. Jos lapsen nimi olisi vaikka Jari, peiton nimi olisi Kumiankka. Näin minä tämän olen miettinyt. 
Jos kovasti mallista innostuisi ja tekisi ison torkkupeiton vaikka jollekin kotoa juuri muuttaneelle nuorelle, tuoreelle Hankenin opiskelijalle, voisi peiton tehdä kokonaan noista isommista blokeista. Valmis iso ankka-blokki on kooltaan 8" ja pieni 4". Muistaakseni oli 6" ankkakin olemassa. Blokit voi tehdä paper piecing- tekniikalla tai sitten ihan palasista kasaten. Kokeilin molempia ja päädyin ompelemaan leikatuista kappaleista eli jälkimmäiseen.


Muutaman pikkuankoista tein FQ kankaasta, jota hankin Kemin Tilkkupäiviltä. Tässä kuvassa näkyy tuo tikkaus hyvin, sen nimi on Leppoisasti laineilla. Ankkalammessa on tietenkin vain hieman pinnan väreilyä, vaikka syvemmällä saattaa olla kovakin pauhu ja kuohu. 


"Taustaa tässä esittelen!"
Joo, kiitos Sulo, hyvältä näyttää.
Peiton koko on muuten 32" x 38"
eli n. 81 x 96 cm.


Taustakangas sopii väreiltään hyvin! Reunakantin tein rajusta vihreästä. Olen sen ihan tähän tarkoitukseen ostanut. Se on sitä rantakaislikkoa jossa suhisee.


Meillä on hieman rempattu kesän aikana ja raivostuttavan ruma mäntyinen pöytälevy sai uuden lookin. Hioin sen, jonka jälkeen levitin valkoisen puuvahan. On paljon parempi ja valoisampi kuin ennen.


Olen joskus hankkinut kivan pienen laatikoston. Se vaan näytti kovin aneemiselta.Alapuolen laatikoston olen jotenkin sutinut valkoisella ja kullalla. Kynttilääkin siinä käytettiin jossain kohdin. Semmoista en nyt halunnut.


Olin leikannut kauniita papereita yhden vaatefirman mainoksista ja nyt kohtasivat paperit ja laatikosto toisensa. Minusta tästä tuli tosi kivan näköinen. Samalla tuli tarkastettua laatikoiden sisältö; nauhoja, neuloja, merkkejä ja muuta pientä, mutta tuikitarpeellista!

Mukavaa alkavaa viikkoa!

lauantai 1. heinäkuuta 2017

sadonkorjuuta

Ensimmäisenä kypsyi omenat ja sen jälkeen putkahteli mansikat, ananakset, mustikat, meloni ja päärynä. Nyt on satoa pöytään laitettavaksi!


Kesä on ihanaa aikaa, kun on saatavilla kaikkea tuoretta.



Ei meillä ole niin isoa pöytää, johon mahtuisi kaikki tabletit.
Tässä kuvassa ne on aseteltu taloyhtiön pihakeinun pöydälle.


Alunperin oli tarkoitus tehdä 6 pöytätablettia, mutta määrä siinä tehdessä tuplaantui. Oli kiva kokeilla miltä mikäkin hedelmä tai marja näyttää. 


Mansikoiden kohdalla riehaannuin melkein mansikkakarnevaalien pitoon! Niitä syntyi samantien kolme. Mallin olen joskus jostain napannut idea-vihkoon, samaisesta vihosta löytyi ananas ja omena. Vihdoin niillekin piirrokselle tuli käyttöä. Yhdestä mansikasta tuli pinkki. Se on ihan uusi lajike, nimeltään Pinga. Todella makea ja mehukas. Tiedän tämän, vaikka en itse mansikoita juuri koskaan syö. Keltasävyisiä kankaita sattui olemaan reippaasti esillä ja ananaksia syntyi myös kolme kappaletta. Omenoita kypsyi lopulta 3 eri väristä lajiketta. Melonin tein paper piecing-tekniikalla joka oli aika ontuva. Ensimmäinen viritelmä vesittyi, luultavasti meloni oli liian mehukas. Toinenkaan ei sujunut ihan ongelmitta. Syy ihan oma, piirtelin miten sattui, kun kuvittelin hallitsevani tekniikan ja lopussa ei kiitos seisonut, ennemminkin ompelijan järki ja tukka. Meloni on tehty viipaleista (niinhän se yleensä syöntiä varten paloitellaan), mutta muut tuuman (valmiina) neliöistä eli leikatessa 1,5". Näihin sai taas menemään paljon pieniä kankaanpalasia.


Päärynän olin tallentanut pinterestiin, mutta tein mallia hieman matalamman version. En innostuksen vallassa huomannut tehdä edes yhtä lehteä, mutta sovitaan, että tämä on lehdettömän puun satoa.


Mustikat syntyi kirsikka-blokin mallilla. Senkin on löytynyt pinterestistä. Pidän kirsikoista ja kirsikkajätskistä ihan tosissani, mutta marjoista ehdoton ykkönen on mustikka ja vadelma on siinä ihan parin millin verran takana. Mustikat ovat 2" neliöitä, ovat isoja pensasmustikoita.


Yhden lähikoulun oppilaat ovat taiteilleet liikunnallisia hahmoja pelikentän aitaan. Kivaa, vauhdikasta ympäristötaidetta!


Sulo aina haikailee uimaan. Nyt taitaa katsella kanoottia.
Huomenna sunnuntaina on valtakunnallinen Avoimet puutarhat- päivä. Aion mennä Herttoniemen siirtolapuutarhaan katselemaan heidän avoimia puutarhoja. Ne, joihin on lupa mennä, on merkattu viireillä. Koska minulla ei ole puutarhaa enkä osaisi sitä edes hoitaa, jos olisi, nautin niistä aina kun on mahdollisuus. Rakastan kauniita, jännittäviä puutarhoja ja ihailen niitä ihmisiä, jotka osaavat niitä hoitaa ja vaalia. Katso netistä missä sinua lähin avoin puutarha on. Mukana on yksityisiä puutarhoja yleisten alueiden lisäksi.


Tämän tiedän ja tunnen! Päivänkakkara on minulle yksi tärkeä kesäkukka. Toinen on kehäkukka, mutta lempikukka on lupiini.

Kaunista ja mukavaa viikonloppua!