maanantai 5. maaliskuuta 2007

virkkausintoilua


Kävin sitten minäkin eilen kirppiksellä! Ostin kuvassa olevat pienet lankakerät 70 sentillä ja Tilkkutyöt-kirjan kolmella eurolla.


                 


                   


Osa langoista pääsi heti käyttöön, aloin heti virkaamaan  paloja siihen Tropiikkitäkkiin. En oikein osaa mitään erikoisia virkkauksia, mutta tällaisia olen saanut aikaan.


                 


              Muistinkin tänään, että minulla on semmoinen vanha Neulonta- ja ompelukirja. Siellä on kaiken maailman kohovirkkausohjeita ja ties mitä. Tutustun myöhemmin. Kohta menen saunaan ja sinne otan lukemiseksi Modan. Ja ehkä Sudoku-lehden. Tykkään kauheasti tehdä sudokuja, mutta ei ole viimeaikoina oikein ollut aikaa niille. Mukavinta niitä on tehdä illalla sängyssä ja sitten lukea iltasatu päälle. Nyt minulla on menossa, ties monennenko kerran, Peter Maylen Takaisin Provenceen. Sekin on mun yksi suosikkikirjailija ainakin kahdesta syystä. Toinen on se, että hänen tapansa kirjoittaa ranskalaisista ja heidän tavoistaan on nasevaa ja kuvaa fransuja hyvin. Ja toinen syy on se, että pidän Ranskasta ja ranskasta ja parhaan matkan olen tehnyt Ranskaan ja osaan puhua joten kuten ranskaa. Se oli semmoinen parin viikon jokiristeily. Seilasimme jokea etelästä aina pohjoiseen asti useiden kymmenien sulkujen kautta. Aivan mieletön reissu! Joinakin päivinä ajelin fillarilla joen rantaa pitkin seuraavaa pyörätietä ja poikkesin vanhojen linnojen pihoille, kerran jopa linnaan suoraan jonkun herran 60-vuotisjuhliin. Noloa sortsit ja toppi päällä, kun toiset oli juhlavetimissä. Jokuk puhe oli juuri alkamassa ja kaikki sesoivat enkä enää voinut poistua. Antoivat shamppanjalasin käteen, jota sitten muiden kanssa iloisesti kilistelin. Iltaisin suhasimme fillareilla pikkuisien kylien raitteja ja etsimme sopivaa illallispaikkaa. Kävipä joskus niinkin, että kylässä ei kertakaikkiaan ollut yhtään ravintolaa ja sävelsimme veneessä melkolailla herkullisen illallisen. Semmoiselle matkalle kun pääsisi toistekin! Aika pahasti tämä juttu nyt lähti polveilemaan, ehkä menen nyt sinne saunaan rauhoittumaan.


                 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!