torstai 29. toukokuuta 2008

jättikärpäsiä


Lupasin esitellä kankaan värjäys- ja painantakurssilla tekemäni kärpäskankaat, kun saan ne näyttelystä. Tänään kävin ne hakemassa. Tein kirurgin veitsellä jollekin tietylle paperille (en muista nimeä) mallineen, jossa on yksi kärpänen ja niitä sitten seulan avulla painelin kankaan täyteen.


            


          


Nämä oli ihan ekat painannat ja valitsin pohjiksi rumimmat kankaat. Pelkäsin, että sottaan sen värin kanssa koko kankaan. Hyvin nämä onnistui, toisessa on muutama pieni roiske, mutta ne voi kuvastaa kärpäsen kakkaa. Itse käpät on aika isoja, noin 8 cm. Ajattelin, että jos tekisin vaikka mökin vessaan verhot tämmöisestä kankaasta, niin oikeat käpät ei uskaltaisi tulla koko vessaan. Ne pelkäisi näitä jättikäpiä. Kankaat olen värjännyt pussivärjäyksellä. Kuvasin kankaat tuolla ulkona Ukon kanssa. Ukko hieman katseli kummissaan, kun levittelin kankaita heinikkoon. Sanoin sille, että älä mene lähelle, niissä on isoja kärpäsiä ja sinähän pelkäät niitä. Ukko rupesi melkein nauramaan moiselle puheelle.


          


Mutta oikeesti se aina alkukesästä juoksee heti sisälle, jos kärpänen tulee lähelle. Pian se taas tottuu ja yrittää nappasta lentävät suuhunsa. Paitsi ampiaiset ja muut pahemmat pörrääjät. Silloin se katsoo alta kulmien ja juoksee sisälle tai syliin korvat luimussa. Kesä tai pari sitten Ukkoa pisti ampiainen niskaan ja usko pois, silloin se nousi seisomaan takajaloilleen ja laittoi etutassut melkein niskan taakse! Se oli aika villin näköistä. Eipä kulje enää sitä polkua pitkin, missä tämä tapahtui, vaan kiertää sen paikan kaukaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!