sunnuntai 4. toukokuuta 2008

kännylle koti


Meillä on ollut tytär lomalla reilun viikon, mutta tänään hän lähti takaisin opiskelukaupunkiinsa Malmöhön. Aika meni tosi nopeasti, olisi häntä pitempäänkin pitänyt. Käsitöitä olen tehnyt vain tyttären uudelle kännykälle suojapussukan. Hän vallitsi kankaaksi Ruotsista ostamaani Tilda-kangasta.


            


Kaulahihnan saa pois, jotta se ei laukussa kietoutuisi muiden tavaroiden ympärille. Nappi on vain koriste, oikeasti lapän pitää kiinni tarrapalaset.


            


Mökilläkin olen nyt käynyt, Vappu-aattona ensimmäisen kerran. Torstaina tulin kotiin ja perjantaina menin uudelleen. Minulla on mökkitunnelma jo heti tämän sillan alituksen jälkeen. Jotenkin siitä alkaa vapaus!


           


En kyllä muista, että taivas olisi ollut raidallinen, ihan hieno sininen se minun mielestä oli. Hieman harmitti, ettei ollut mitään käsityötä mukana. Lueskelin vanhoja muistiinpanoja mökkikirjasta. Niitä on mukava lueskella ja vertailla eri vuosien havaintoja. Olen kirjannut ylös myös suurimman osan hankkimistani kesäkukista ja perennoista. Nyt ei ollut kukkia vielä mukana, mutta tillit, persiljat, basilikat ja timjamit tuli kylvettyä. Salaatin laitto jäi myös ensi kertaan. Saaressa on jäniksiä ja myyriä, joten heidän kiusaksi salaatit ja persiljat yms kasvatetaan parvekelaatikoissa , jotka ovat sen verran korkealla, ettei jänöt niihin yllä.


           


Saaressa kevät ei etene ihan samaan tahtiin kuin täällä kaupungissa. Jotkut narsissit aloittelivat kukintaa, tulppaanit olivat nupussa, mutta nämä pienet sininiset olivat jo täydessä loistossa. Koivuissa oli niin pienet lehdet siellä, että vihtaa ei saunaan saatu. Kaupungissa se olisi ollut mahdollista.


           


Puhun mökistämme, joka on saaressa ja kaupungin kodista aivan kuin ne olisi eri kaupungeissa, vaikka oikeasti niin mökki kuin kotikin ovat Helsingissä. Mökki jopa puolet lähempänä keskustaa ja kauppatoria kuin koti. Kun lähdemme mökille, ajamme autolla Hakaniemeen ja siitä matka jatkuu veneellä. Joetnkin hassua, kun suurin osa mökille menevistä ohjaa autonsa maalle päin. No ei ole ruuhkia meidän mökkimatkalla, koska kaikki ovat tulossa keskustasta pois päin.


           

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!