torstai 16. lokakuuta 2008

hirsimökit käyttöön 2


Kovin on ollut hiljaista blogin  suhteen. Käsitöitä olen tehnyt, mutta ei ole vielä valmista. Työn alla on viimeviikolla tilkkukursilla aloitettu Amish-työ. Homma on jo tikkausvaiheessa, mutta käsin tikkaaminen on niiiin hidasta! Sormustimen käyttö on vaikeaa ja niin kauan tikkaan ilman sormustinta, kun sormenpäät kestävät. Nyt olen joutunut turvautumaan tuohon pieneen viheliäiseen apuvälineeseen.


Sain tuossa välityönä tuhottua kaksi hirsimökki-blokkia, vielä on neljä jäljellä. Tämä minulta on oikeasti puuttunut koko iän!


 


Pieni pannumyssy tuota pikkuista lasipannua varten. Korkeutta parikymmentä senttiä. Kas, kun en aiemmin ole tajunnut, että tarvitsen tuollaisen. No jos olisin tajunnut, se olisi varmasti ollut aivan toisen värinen, mutta kyllä tämäkin asiansa ajaa. Keskineliössä on pienen pieni lasikukka, joka ei tietenkään näy kunnolla. Tikkasin käsin neljä sydäntä kummallekin puolelle, tosin niitä tikkauksia on vaikea havaita kuvasta.


Nyt on syysloma ja ilma ainakin täällä etelässä sateinen. Syysloman ja hiihtoloman erottaa siitä, että hiihtolomalla ei ole puissa lehtiä :=)


Muutamia kuvia sadepäivän piristykseksi. Kuvat olen ottanut Ukon kanssa lenkkeillessä Pakilan siirtolapuutarha-alueella jonain kauniina syyspäivänä.


Muutama puinen kotka vartioi alueella.




Pieni sininen portti



Kärrynpyöräportti



Kaunis tuntematon



Vaikuttaa elottomalta.



Kun Ukko pysähtyy ja joko istahtaa tai käy maahan, tarkoittaa se, että olisi aika hieman leikkiä.


Jos en leiki, niin hoituu se homma näinkin!




Tapasimme myös eloisempia kavereita kuin tuo kilpikonna. Hän on ranskanbuldoggi nimeltään Toti. 



Iloista loppuviikkoa !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!