maanantai 18. toukokuuta 2009

hyvää ja huonoa


 OOK:n huhtikuun tekeleen tehneiden kesken uusi emäntämme Pirliina lupasi arpoa jonkun kivan jutun. Meitä ei montaa tainnut sitä chenilletyötä tehdä. Mutta jihuu, minä olin onnettaren suosiossa. Torstaina posti toikin ihanan paketin! Sieltä löytyi paljon kaikkea tarpeellista.



Ompelulankoja, neppareita, erilaisia kuminauhoja, helmiä ja ihana koirakuva.



Nauhoja, pitsejä ja tyllejä korttien tekoon, kaunista noutaja-aiheista leveää nauhaa, papereita, paperinarua, mittanauha ja tehokas ratkoja.



Ja kaiken tämän lisäksi neljää erilaista kangasta!


Kiitos vielä kerran, Pirliina!


Ja sitten ikävää asiaa. Lauantaina jäi naisilta saunominen väliin, kun sauna syttyi palamaan juuri ennen naisten vuoroa. Soitin hätäkeskukseen 17.33 ja pelastuslaitoksen veneet tulivat onneksi melko nopeasti. Tilanne näytti todella pahalta, kun liekit löivät katosta ulos.



Hoidimme alkusammutuksen kantamalla merestä vettä ämpäreillä. Jotenkin tuntui, että palokunnalta meni kamalasti aikaa letkujen vetämiseen veneestä ja liitosten tekemisiin. Todellisuudessa sitä aikaa ei niin paljoa kulunut. Jotenkin minulla oli sellainen mielikuva, että palokunnan vene tulee rantaan letkut tanassa ja juoksevat mahtavat vesisuihkut kainalossa kohti paloa. Ei se niin mennyt, vaan määrätietoista ja rauhallista, mutta tehokasta toimintaa se oli. Minun kuvitelmat taitaa olla jostain jenkkileffasta.


Tuli saatiin sammumaan ja myöhemmin surullisin mielin katselimme sitä mitä meille mökkiläisille jäi. Sinät on pystyssä ja ikkunat ehjinä, mutta aika lohduttoman näköinen on sisäpuoli.



Katosta puuttuu keskiosa kokonaan.



Tänään rikospoliisi oli käynyt kahteenkin kertaan tekemässä tutkimuksia ja ottamassa näytteitä. Palo on alkanut keittiön puolelta, astiakaapin kohteilta tai sen takaa. Tällä hetkellä paloa pidetään kemikaalipalona. Palon syttymispaikka on kaukana hormeista ja paloturvallisuuteen niiltä osin on meillä panostettu. Tulivillaa ja levyä on paljon enemmän kuin laki vaatii. Kaapin ja seinän väliin on saattanut pudota joskus jokin pesuaine ja ne vanhetessaan ja kuumentuessaan sattavat syttyä palamaan räjähdysmäisesti. Tuuli oli idästä ja siksi saunan sisällä, pesuhuoneessa tai kuistilla olijat eivät huomanneet savua. Savu meni välikattoon ja sieltä saunan toiselle puolen. Kun miehet olivat lähdössä saunasta, he huomasivat, että nyt tulee savua ihan väärästä paikasta eli saunan räystään alta, mantereen puolelta. Meidän mökille tuli sankaa savua jo paljon ennen kuin mieheni huusi, että soita palokunta.  Luulin, että joku mökkiläinen polttaa roskia tai kuivia lehtiä ulkona. Nyt täytyy toivoa, että vakuutusyhtiö toimisi kerrankin pikaisesti korvauspäätöksessä ja tavassa. Eihän suomalainen voi olla kesää ilman saunaa.


Lähden keskiviikkona Kööpenhaminan kautta Malmööseen tyttären luokse. Perjantaina on tarkoitus käydä Göteborgissa pohjoismaisessa tilkkutapahtumassa. Ommellut olen trikoopaitoja, mutta en ole jaksanut niitä kuvailla, joskus toiste sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!