sunnuntai 24. toukokuuta 2009

trikooooota!


Nyt on kasassa tarpeellinen määrä kesävaatteita, mutta missä on kesä? Lähes kaikki Marimekon trikoot on nyt käytetty, printtikuosia on vielä jäljellä jonkin verran. Näitä mökkimekkoja tein kaksin kappalein, kun oli hyvä kaava.




Printtikuosisen tein ensin ja siitä tuli "jostain syystä" hieman liian iso tai löysä tuosta ylhäältä. Ompelin saumanpätkän kaula-aukosta rinnuksiin ja koristeeksi ison napin, kun sattui olemaan sopivanvärinen. Mekossa on kivat rintamuotolaskokset. Tai niitä on ihan kaksin kappalein. Näkyy ehkä parhaiten tämän kuvan oikeassa laidassa. Käden- ja pääntiet on huoliteltu kamalan kapealla resorilla. Pallomekossa resoria näkyy hieman reilummin.



Kirahvikangas on mielestäni ihanaa. Tein siitä samalla kaavalla lyhyen tunikan. Huolittelut samoin kuin mekoissa.



Ja jämäpalasta sain vielä minihameen. Hamosessa on kuminauha sekä kiristysnauha vyötäröllä ja pieni tasku.



Tähän puseroon ihastuin!



Hieman arvellutti tehdä raitakankaasta, kun en osannut ajatella miten rypyt raitoja vie. Kannatti kokeilla, raidoitus ei ole ollenkaan paha. Samalla kaavalla syntyi myös pallopaita.



Tuli hieman Minni-hiirimäinen olo tässä puserossa. Kaikki vaatteet on ommeltu saumurilla niin paljon kuin mahdollista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!