torstai 9. heinäkuuta 2009

aurinkoa ja värjäilyä


Maanantaina oli juuri sopiva päivä kokeilla aurinkovärjäystä. Olen lukenut muutamista blogeista tuosta tekniikasta, hankkinut emulsion ja pigmentit ja kun tuli aurinkoinen päivä, rohkaistuin kokeilemaan. Heti voin sanoa, että tämä oli niin mielenkiintoista hommaa, että seuraavana päivänä olin tosi pettynyt, kun sadepilvet täyttivät taivaan ja kun sade alkoi, ei loppua tullut ennenkuin yöllä.



Värien sekoittelu oli jännittävää. Jos olisin ollut fiksumpi, olisin merkinnyt muistiin, miten mikäkin väri syntyi. Tuota vasemmalla olevaa vihreää olisin halunnut lisää, mutta ei ollut hajuakaan, miten se syntyi! Kankaat ovat kuvissa vielä silittämättömiä, kun mökillä ei ole (onneksi!) silitysrautaa.




Oli tosi ikävää, kun lokit ovat niin uteliaita ja ahneita. Kun sain laitettua kasveja kankaille ja lähdin minuutiksi hakemaan mehua mökistä, niin johan pirulaiset olivat pöydällä nokkimassa kasveja. Ne on ihan yhtä törkeitä kuin kauppatorilla. Vievät pullat käsistä, jollei ole tarkkana. Kun kasvit loppuivat ja kankaan palaseen jäi tyhjä tila, kokeilin miten onnistuu sakset ja haarukka, ne kun olivat siinä käden ulottuvilla.


Narua ja pitsejä kokeilin myös.



Kakkupaperiin tein keskelle hieman lisäkuviointia.



Tähän "kukkaseen" on käytetty saniaisen lehtiä, muttereita ja varrastikkuja. Siitä saa hienon kortin, jos ompelukset onnistuu.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!