perjantai 28. toukokuuta 2010

kortteja kesän juhliin


Tänä vuonna ei tuttavapiirissä ole yhtään yo-juhlia, mutta ainahan noita synttäreitä ja muita juhlatapahtumia on. Pikkuserkkuni Haminasta on saanut kaksospojat. Toinen pikkuserkkuni Hollannista sai muistaakseni vuosi sitten kaksospojat ja heille tekemää korttia mukaillen syntyi tämmöinen arkipäivää kuvaava kortti.



Äiti pyysi tekemään hääjuhlaan kortin. Jotenkin se tuntui kamalan vaikealta. Ajttelin, että täytyy tehdä romanttinen höperrys ja niissä en ole parhaimmillani. Jojo-kukkaset, helmiä, vapaata konetikkausta ja pitsiä reunoihin.



Aina, kun pitää tehdä jotain tiettyä, kuten tämä hääkortti, rupeaa ahdistamaan ja heti sen jälkeen on ihan pakko tehdä vapauttava "mitä huvittaa"-työ. Silppukopasta nappasin roskia ja niistä tein muutaman kortin - ei mihinkään erityiseen tarpeeseen, lähinnä varoiksi. Muutamat synttärit  on tiedossa, joten jos en sitten muista tehdä varsinaisesta sankaria ajatellen kottia, niin on mistä ottaa. Pohjakangas on jonkun kangasmallin palasesta, siinä oli hapsut valmiina, enkä niitä lähtenyt poistamaan. Kangassilppua tyllin alla ja tikkausta päällä.



Joskus hamassa menneisyydessä, kun kokeilin tasohuovutusta, tuli tehtyä aika kelvotonta pintaa. Piilotin huopalevyt yhden laatikon pohjalle ja nyt nappasin sieltä palasen, joka sopi hyvin kortin pohjaksi. Tekniikka sama kuin edellisessä.



Ja hei, eikö kukaan tiedä missä kaupungissa tämä lintu asuu? Tietäjistä arvon yhden henkilön, joka saa jonkun palkinnon. Joskus. Aikaa on vastata vaikka keskiviikkoon 2.6 asti. Torstaina sitten arvotaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!