Näyttelyt

perjantai 24. joulukuuta 2010

joulukalenteri, 24.luukku


Kesken jäi jouluinen työni, mutta ehkä ensi jouluksi. Tässä kuitenkin pilkahdus tulevasta.



Toivotan teille kaikille ihanille blogiystävilleni


Hyvää Joulua


ja


idearikasta käsityövuotta 2011!


Kiitokset kaikille mieltälämmittävistä kommenteista.


torstai 23. joulukuuta 2010

joulukalenteri, 23. luukku


 



Pellavainen säilytyspussukka, sille on aina käytöä. Vuori on joulukangasta. Samanlaisia pussukoita olen tehnyt aiemminkin, mutta kotona ei löytynyt yhtään, kun olisin tarvinnut.


 


 

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

joulukalenteri, 22. luukku


Aika rientää ja työt täällä kalenterissa käyvät yhä pienemmiksi.



Muutaman minuutin juttu eli glögipullolle essu. Sain ystävältäni kaksi hauskasti tehtyä pulloessua, toinen valkkarille ja toinen punkulle. Toinen essuistaoli tehty vanhasta kirjotusta liinasta. Muistin, että minullakin on jo edesmenneen tätini nuorena neitona kirjoma pöytäliina, jonka sain äidiltäni juuri kaiken maailman käsitöitä varten. Valitsin tuon joulutähteä muistuttavan kukan tähän essuun. Liinassa on muitakin kukkia, muutamista on tehty vain reunat, kun oli lanka loppunut eikä ollut rahaa ostaa lisää. Liinaa on kyllä käytetty läikistä päätellen.

maanantai 20. joulukuuta 2010

joulukalenteri, 20.luukku


Näin Blokkisiskojen Marittan tilanneen ihanan It´s Quilting Cats and Dogs-kirjan ja ihan mielenkiinnosta selailin ulkomaisia nettikirjakauppoja ja kuinka ollakaan, halpa hinta houkutti niin että tilasin kirjan. Siinä on paljon kaikkea sellaista, jota voi käyttää tilkkutöihin sellaisenaan tai sovellella itselleen sopivammiksi.



Kirjan innostamana tein tämän päivän joulukalenteriin joulukorttipussukan, kun lupasin olla laittamatta yhtäkään joulukorttia enää tänne kalenteriin. Tällaista kirjasta ei löydy, ihan omasta päästä keksin säilytyslokerikon, eikä tuo koirakaan ole suoraan kirjasta, mutta inspiraatio kylläkin on suoraan kirjasta.



Pussukka roikkuu seinällä ja sinne on helppo sujauttaa kortit.



Meillä Ukko-koira noutaa mielellään postin, joten koira kortti suussa oli ihan ehdoton valinta tähän koristeeksi. Koira on aplikoitu pellavakankaalle ja sydämet kiinnitetty liimaharsolla. Kun joulu on ohi, pussukan voi sulkea ja laittaa laatikon pohjalle kortteineen. Sieltä voi sitten seuraavana joulunalusaikana katsella, keitä ainakin on syytä muistaa, edes kortilla.



sunnuntai 19. joulukuuta 2010

joulukalenteri, 19. luukku


Tässä on talo, jonka rakensi...



(tai ompeli) Marle. Uuden mallinen Tea House. Tänne mahtuu aika paljon teetä. Vuoren ja päällisen välissä tukevaa huopaa palasina. Siis aina seinän kokoiset palaset, niin sain talon kulmat taipumaan hyvin. Talo on kuin maitotölkki, mutta matalampi. Kuvasta näkyy miten taloon saadaan tavaraa. ja malli omasta kynästä. Oikeasti perjantai-iltana, kun menin nukkumaan, otin suunnitteluvihkon sänkyyn mukaan ja piirtelin talon. Mietin samalla, missä järjestyksessä pitää ommella ja yllättävän hyvin suunnitelman olin laatinut, eikä ongelmia syntynyt.



Toisella puolella on ranskalainen parveke, joka hyvistä rakennuspiirustuksista huolimatta valahti melko alas.



Katon reunassa on nappi, jolla talo suljetaan.

lauantai 18. joulukuuta 2010

joulukalenteri, 18. luukku



Jos ei enää kortteja, niin sitten pussukoita! Crazy-tekniikalla lumiukon pään ympärille kerääntyneitä sinisiä kankaita ja vapaata tikkausta.  Viimeksi Syyringin kiltaillassa Milja näytti upealla koneellaan erilaisia kokeiluja vapaalla tikkauksella. Hänen koelappusten joukossa oli tähtikokeilua ja se alkoi kovasti kiinnostaa. En nyt muistanut, miten hän oli tikkauksen tehnyt, mutta jokin versio tämä minun tähtitikkaus on.



Muutaman tähden jouduin tekemään ihan yksin eli se ei jatku edellisestä tähdestä. Syynä oli tekemisen riemu ilman selkeää suunnitelmaa kuinka etenen kankaalla. Pussukassa on napakka vanu vuorin ja päällisen välissä.


perjantai 17. joulukuuta 2010

joulukalenteri, 17.luukku


Lupaan, että tämä on viimeinen joulukortti tässä kalenterissa.



Kun minulla ei ole semmoista seinällä roikkuvaa joulukalenteria, olen keksinyt itselle ulkoota kalenterin. Läheistä sairaalaa puretaan ja sen ympärille on rakennettu joku 4 metriä korkea puuaita. Aidassa on muutama "luukku", joista voi kurkistaa sairaalan pihalle.



Mitään ihanaa näistä luukuista ei koskaan löydy. Suurinta vaihtelua on ollut lumen määrä. Kerran oli satanut niin paljon lunta, että romut oli peittyneet. Se kai on ollut tämän "kalenterin" kaunein luukku.Kurkistan siitä kuitenkin joka aamu, kun se sattuu olemaan työmatkan varrella.

torstai 16. joulukuuta 2010

joulukalenteri, 16. luukku


Tänään illalla eli viimetipassa vein joulukortit postiin. En ymmärrä, miten se aina jää siihen viimeiseen hetkeen.



Jossain aiemmassa luukussa oli myös violettisävynen kortti. Siinä mainitsinkin, etten ole oikein koskaan lämmennyt tuolle värille. Kävi sitten niin, että olin auttamassa ystävääni muuttopuuhissa. Tarkemmin sanoen pakkasin hänen miljoonia vaatteitaan. Ystävä oli jo aiemmin sanonut, että joudun ottamaan häneltä yhden takin, vaikka väkisin. No otin tietenkin, koska takki oli minulle hyvä. Tämän takin lisäksi hän antoi minulle violetit farkkutyyliset, muttei -kankaiset, pohkeeseen asti olevat housut! Kotona kokeilin niitä ja nekin olivat hyvät, eikä se värikään enää ollut niin paha. Sitten seuraavassa kiltaillassamme Soili esitteli tyttärelleen tekemänsä suuren peitteen ja yllätys yllätys, siinä oli paljon violettia. Ja kaiken lisäksi se oli valtavan upea! Eli nyt pidän myös violetista, tosin tietyin varauksin.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

joulukalenteri, 15. luukku


En ole lainkaan hulluna enkelikankaisiin eikä minulla niitä ollutkaan kuin tämä yksi suikale. Taisin vuosi sitten leikkailla siitä lappuja koristeiksi lahjapussukoihin. Nyt tämä yksi soiro tuossa vaati, että siitä tulisi jotain ja otin sen sitten käsittelyyn.



Neljä enkeliä pyörii rasian ympärillä ja yksi onneton jäi vielä pöydälle. Kaavoja tai muuta ohjetta ei ollut ja koko määräytyi täysin kankaan mukaan. Halusin, että joka sivulla on ihan samanllainen kuva, siksi se yksi enkeli täytyi leikata pois. Työstä tuli ihan kuution mallinen, noin 10x10x10 cm.


Otin oikein kuvan, kun työ on vielä vaiheessa. Välissä olevaa vanua näkyy hieman oikeassa yläkulmassa. Se näkyvä vanu kuuluu pohjaan. Leikkasin sen muun vanuosuuden jatkoksi, eikä sitä tuossa kuvassa ole vielä leikattu ihan mittoihinsa. Kuvasta käy hyvin ilmi se, miten tein pohjan.



Valmiissa rasiassa säilytän toistaiseksi tuikkukynttilöitä, mutta saatan Jouluksi laittaa sinne vaikka suklaata. Vielä ei kannata, koska saattaisin vahingossa syödä ne ennen aikojaan.


tiistai 14. joulukuuta 2010

joulukalenteri, 14. luukku


Tämän joulukortin aloitin jo tilkkukurssilla ja viimeistelyt tein kotona. Sydänten alla olevan kankaan sain kurssikaveriltani Eliseltä. Suunnitteilin laittavani vain noita hulpioista koostuvia sydämiä tuolle tummansiniselle pohjalle, mutta Elisen heitettyä tuon pienen tilkun eteeni, huomasin sen sopivan sydänten taustaksi.



Tikkasin sydämet reunoja pitkin, samoin alatilkun. Lisäksi pienet koukerot kulmiin ja siksak kortin reunoihin.

maanantai 13. joulukuuta 2010

joulukalenteri, 13. luukku


Viikonloppu meni töissä, joten en ole ompelukoneella ehtinyt surruutella mitään. Joululeipomisetkin on aika heikolla tuotannolla, mutta muumeja varten tein neulaskakun. Nehän syövät kuusenneulasia ennen kuin käyvät talvilevolle. Jos ne kuitenkin tulevat meille joulun aikoihin kylille, niin tarjoankin heille männynneulaskakkua.



Aika vaikea kuvattava tuommoinen kakku on.



Ukon piti hieman nuolaista kakkua, mutta ei se varmaan muumeja haitta, jos koira on pikkaisen maistellut kakkua.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

lauantai 11. joulukuuta 2010

joulukalenteri, 11. luukku


Näin kamalan kylmillä ja myrsyisillä ilmoilla ei kyllä pitäisi edes puhua lehmistä mitään, nehän on kesäeläimiä. Ei lehmiä talvella näy missään, ellei sitten mene navettaan lypsylle. Kaikesta huolimatta täräytän tähän nyt lehmäkankaisen meikkipussin. Ehkä tämä on ainakin toistaiseksi viimeinen tuote tuosta kankaasta.



Korkeus 19 cm, leveys 23 cm. Päällisen ja vuoren välissä joku huopa ja vapaata konetikkausta. Sisälle tein kaksiosaisen sivutaskun.


perjantai 10. joulukuuta 2010

joulukalenteri, 10. luukku


Tilkkukurssilla saimme kaavat joulutähteen, josta olisi voinut tehdä tyynyn. Kun en niitä tyynyjä niin kovasti harrasta, en käyttänyt varsinaista kaavaa, vaan pelkkää pientä kuvaa. Jäljensin siitä kaavat ja tein seinälle laitettavan joululerpakkeen.



Lerpake on 11,5 cm leveä ja 35 cm pitkä. Päähän laitoin kulkusen ja tähtiin rubiinit. Välissä on vanu ja tietenkin tikattu vapalla konetikkauksella koukeroita. Tähdet jätin tikkaamatta.


Ja kuva vauhdikkaasta kaverista. Kotiin päin mennessä Ukko nappaa minulta hanskan ja retuuttaa sitä kotiin asti ja mielellään vielä kotonakin. Talvisin käytänkin aina kaksia hanskoja päällekkäin, näin minulle jää aina sentään yksi hanska käteen. Joskus muistan ottaa Ukolle ihan oman hanskan.


 

torstai 9. joulukuuta 2010

joulukalenteri, 9.luukku



Joulukortteja tulee tehtyä tänäkin vuonna liian vähän. Haluaisin lähettää kaikille itsetehdyn kortin, mutta aika ei vaan riitä. Tietenkin olisin voinut aloittaa jo vaikka syksyllä, mutta on niin paljon muutakin kivaa ommeltavaa. Nyt olen innostunut tekemään palapeliä ja toivon sen valmistuvan ennen joulua.


Tänään oli kamera mukana Ukon ulkoilulenkillä ja laitanpa tähän muutaman kuvan lumesta riemuitsevasta kaverista.



 


 

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

joulukalenteri, 8. luukku


Lumituiskussa tallustelun jälkeen maistuu kupponen kuumaa.



Mukikukkaroihinin löytyi kissa-aiheista paneelia. Näissä on kätevää säilyttää vaikka musititikkuja. Aina kun teen jonkun vetoketjupussukan, käytän niissä pidempää vetoketjua kuin tarpeen olisi. Aina jää sitten niitä pätkiä ja keksin käyttää loppupätkän toiseen mukiin korvaksi.



Toisen mukin korvana on pätkä nippusidettä päällystettynä kankaalla, mutta vetoketjusta saa myös sopivan napakan korvan.

tiistai 7. joulukuuta 2010

joulukalenteri, 7. luukku


Magic patch-lehdessä oli kauniit kuusityynyt, mutta näin heti, että teen kuusen kaavalla pöytätabletit. Ensimmäinen on valmiina ja eiköhän niitä vielä muutama synny ennen joulua.



Lehdessä olleet kuuset oli myös koristeltu, mutta jätin koristeet pois, ainakin toistaiseksi. Vasempaan sivuun laitoin pari riviä noita "kukkaruukkuja", jotta sain tabletista oikean muotoisen. Innostuksissani tein noita kukkaruukkuja aika läjän eri kankaista. Ruukkuja leikatessa ei ollut mitään erityistä suunnitelmaa mitä niistä teen, mutta aika moneen paikkaan olen niitä saanut tungetuksi.

maanantai 6. joulukuuta 2010

joulukalenteri, 6. luukku


Itsenäisyyspäivänä laitetaan ikkunalle kaksi kynttilää, jotka sytytetään klo 18. Joskus on jossain syttynyt myös verhot, mutta toivottavasti tänä vuonna jokainen kiskoo verhonsa tarpeeksi kauas kynntilöistä.



Viralliset kynttilät ovat tietenkin sinivalkoiset, mutta hätätapauksessa ne voivat olla vaikka punaiset, kuten  tässä joulukortissa.



Oikein hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

joulukalenteri, 5. luukku


Mikäs se sellainen joulukalenteri on, jossa ei olisi yhtään pussukkaa!


Tai olihan tuolla aiemmin jo kolikkopussi, mutta tämä on näitä perusmeikkipussukoita. Samaisia "sormustimia" tai kartioita kuin patalapussa. Vuorin ja päällisen välissä vanu ja vapaalla konetikkauksella hieman kukkia ruukkuihin. Pussukan leveys ylhäällä on 17 cm, alhaalla 14 cm ja korkeus 12,5 cm.

lauantai 4. joulukuuta 2010

joulukalenteri, 4. luukku


Piparitaikina on valmiina, samoin uudet patalaput.



Varsin arkisia tavaroita, mutta tuiki tarpeellisia. Nyt voin heittää roskiin ties kuinka vanhat ja kauhtuneet patalaput. Ne ei enää pesuissakaan siistiytyneet. Varmasti tulee hyviä pipareita uusilla apuvälineillä. Kävin jopa ostamassa silikonisen leivonta-alustan tätä sessiota varten.

perjantai 3. joulukuuta 2010

joulukalenteri, 3. luukku


Perjantaille sopii pikkuinen lehmäkangaskukkaro, joka on tarkoitus viedä peltilehmään ja säilyttää siellä parkkikolikoita.



Tähän asti kolikot ovat pyörineet cd-levyjen, kynien ja muiden tavaroiden seassa ja ovat olleet hankalia löydettäviä. Nuo lehmät on niin suloisia!

torstai 2. joulukuuta 2010

joulukalenteri, 2. luukku


Tilkkukurssi on ohi tältä vuodelta. Kevään kurssille toki ilmoittauduin jo ennakkoon. Edellisellä kerralla saimme ohjeet ja kaavat pieneen liinaan. Toteutin sen vain vihreistä kankaista, mutta jouluisen siitä saisi toisilla kangasvalinnoilla.



Aika hauskan mallinen ja sopii vaikka kuuman lautasen alustaksi pöytää suojaamaan. Tikkauksia varten jaoin jokaisen palan molemmista reunoista neljään yhtä leveään osaan. Tein pienet merkinnät liidulla ja tikkasin niitä pitkin. Eli tikkausten välit levenevät pisintä palasta kohden mentäessä.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

joulukalenteri alkaa, 1. luukku


Yritän jälleen pitää joulukalenteria, jossa olisi joka päivä joku pieni käsityö. Ensimmäisenä päivänä esittelen yhden joulukortin.



Violetti ei oikein ole minun värejä, eikä minulla juuri ole violettejä kankaitakaan. Tausta on aurinkovärjäykessä syntyneestä siivousrätistä ja päällä oleva tähtikangas Syyringin tilkukillan epätoivoisisten kankaiden illasta. "Itämaisen maton" päälle laitoin ihan omista kankaista löytyneestä pikkuruisesta tilkusta sydämen. Koristelin vielä vapaalla konetikkauksella. Kortin alla olevan japanilaisen kankaan ostin messuilta Tilkkutarhan Minnalta. Taisin ostaa muutaman muunkin japnilaisen uutuuskankaan häneltä : )


Mukavaa Joulun odotusta teille kaikille!