Joulukuu alkaa piakkoin, samoin kaikenlaiset joulupuuhat. Joulukortteja voisi tehdä, jos sattuisi semmoinen inspis iskemään jonain iltana. Syyringissä meillä oli joku aika sitten illan teemana joulukortit ja minäkin väsäsin sinne muutaman kortin. En kankaisia, vaan Marlin opeilla tehtyjä servettikortteja.
Tyttären ostamista hauskoista joulukorteista sain idean kokeilla hieman erilaisia servettikortteja. Piirtelin servettiin kiinnitettyn liimaharson paperipuolelle kirahvin ja poron, joka muistuttaa hieman hierveäkin ja leikkasin ne irti. Sitten poistin liimaharson paperin ja silitin kuvan korttipohjalle. Tuli ihan iloisia tyyppejä.
Kokeilin samaa tekniikkaa aikakausilehtipaperilla. Lampaille löytyikin vanhoista käsityölehdistä oivallista turkkimateriaalia. Valitsin neuleiden kuvia; sukkia ja villapaitoja ja taitaa jollain lampaalla olla karvalankamatosta tehty turkki.
Tällaisa lammaskortteja voisi tehdä pieninä pakettikkortteina ja paketeissa olisi tietenkin ihania itse neulottuja sukkia, villapaitoja ja huiveja. Jos olisi nopea neuloja. Ja jos ei ole, niin saahan sitä aina suunnitella ja ideoida.
Kävin Tampereen kädentaitomessuilla ja siellä oli ihan mielettömän paljon kaikkea mielenkiintoista. Ja ihmisiä valtavasti. Melkein ostin jo ryijypaketin, semmoisen pienen, mutta onneksi en ihan sitten ostanut. En olisi saanut sitä edes aloitetuksi varmaan moneen vuoteen. Sen sijaan ostin Tilkkutarhasta ihania japanilaisia uutuuskankaita, joista toivon mukaan tulee joskus lähiaikoina tehtyä kotiin torkkupeite, jonka alla sitten torkun päivästä toiseen. Itselleni ostin ihanan lämpöisen ja kauniin pipon, semmoisen huopamaisen, hopeiset korvikset, jonkun napin, muutaman palan kangasta, en yhtään neulelankaa, ompelulankoja kylläkin, palan suklaakakkua ja kahvin. Jälkimmäiset nautin Marlin hyvässä seurassa ruuhkattomassa näyteilleasettajien kahvilassa. Tapasin myös Tiin hänen opiskelupaikan osastolla. Minusta on aina kiva tutustua uusiin ihmisiin.
Kulttuuripuolta on tullut myös harrastettua. Kävin Metsässä. Ja täytyy sanoa, että meni ihan metsään. Helsingin Kaupunginteatterin uutuusnäytelmä ei sytyttänyt, vaikka näyttelijäkaarti oli varsin nimekäs ja taidoiltaan hyvinkin vakuuttavia. Näytelmä on venäläisen Aleksandr N. Ostrovsin ja ohjauskin saman maan kuuluisuuden Juri Solominin. Naurahdin kerran. Näytelmä ei kertakaikkiaan koskettanut millään tasolla, en saanut siitä minkäänlaista otetta. Toisena iltana kävin katsomassa Kaurismäen Le Havren. Kaurismäkeläinen alusta loppuun. Mielenkiintoinen, paikoitellen huvittavakin. Pidin elokuvan viipyilevästä tunnelmasta, ehti mainiosti katsoa minkälainen tapetti, laivojen nimet, suklaarasian merkin ja kaikkea muuta pientä. Useissa leffoissa vouhkataan kamalalla vauhdilla paikasta ja tilanteesta toiseen, enkä tahdo pysyä mukana. Kolmantena päivänä kävin katsomassa Helena Vaarin näyttelyn Galleria Dixissä. Tämä se vasta oli jotain! Toinen toistaan taidokaampia tekstiilitaideteoksia. Sitä vaan voi ihmetellä, miten pienistä, kynnen kokoisista sadoista tai tuhansista kankaanpalasista ja miljoonista tikeistä saa koottua niin upeita töitä. Tuo sunnuntai oli ilmaltaan kamala sateineen ja tuulineen, mutta näyttelyt työt toivat siihen valoa ja piristystä. Ja oli myös hienoa, että taiteilija oli itse paikalla. Lähes saman kylän naisia ollaan! Tai oltiin, hän asuu Hollolassa edelleen.
Mikähän puheripuli minulle nyt iski kun näin kamalan pitkän jaarituksen tähän rustasin. Onneksi näiden lukeminen ei ole pakollista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!