torstai 15. maaliskuuta 2012

maailskuun keskeneräinen valmiina!


Jotenkin tässä on ollut kaikkea muuta puuhaa loman jälkeen, ettei oikein käsitöille ole ollut aikaa. Sen verran otin itseäni niskasta kiinni, että tein maaliskuun keskeneräisen valmiiksi eli Maikin "jotain valmiiksi joka kuukausi-hössötys-työn."



Työn keskusblokki oli valmiina, sen tein joskus tilkkutyökurssilla. Teimme siellä aina kuukauden blokin ja tämä on jäänyt käyttämmättömäksi. Ompelin siihen nyt kolmiot nurkkiin tikkasin koneella ja kiinnitin reunukset. Ei mikään suuri töinen homma. Laitoin paremman puutteessa vanuksi liian paksua huopaa, joten aika tönkkö pöytäliinaksi. Ehkä vien mökille penkin pehmusteeksi. Koko on noin 35 x 35 cm.


Viime viikon keskiviikkona sain vapaapäivän ja kävin katsomassa Syyringin Lapsettaa näyttelyn. Hienoja töitä kiltalaiset ovat tehneet. Itse sain yhden työn sinne valmiiksi asti, toinen rötköttää yhä keskeneräisenä. Se rupesi tuntumaan ihan tyhmältä ja on jäänyt vaiheeseen. Samalla reissulla kävin moikkaamassa tilkkukurssilaisia. Oli tosi kiva ja kotoinen fiilis. Harmi, että en voi olla mukana. No ehkä joskus toiste. Nyt suunnittelen (tai kuvittelen) tekeväni kaakelitorkkupeiton. Tunisiassa oli aivan ihania kaakeleita ja niistä tämä idea syntyi. Valmistusvuosi on joskus tulevaisuudessa tai myöhemmin, jos silloinkaan. Siitä tulisi sini-valkoinen, ehkä hieman vihreää lisäksi. Huumaannuin sinisestä Sidi Bou Saidissa. Laitan tähän muutaman kuvan sieltä. Siellä kaikki oli valkoista ja sinistä.




Sidi Bou Saidissa löytyi pari ovea, jotka eivät olleet sinisiä, vaan rumia puna-vihreitä. Ja niitä oli oikeasti tasan kaksi kappaletta.



Ovet oli koristeltu mustilla nauloilla tai niiteillä.



Näitä ovikuvia minulla riittää, mutta jääköön nyt kahteen. Myös portaiden kaiteet, ikkunakalterit, parvekkeet ja muut ulokkeet olivat sinisiä.




Ja niitä kaakeleita oli jopa portaillakin.



Ei hassumpaa, mutta Suomen talveen en noita laittaisi. Kirkas jää noiden päälle, niin lento olis komia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!