sunnuntai 12. tammikuuta 2014

jämistä kasattua


Olen ollut sukelluksissa jämälaatikoissa ja tuhonnut niihin heittettyjä suikaleita ja epämääräisiä kangaspaloja. Oikeasti olisi syytä tikata maalaismysteeriä, mutta koska kukaan ei määrää mitä minä vapaa-ajallani puuhaan, teen sitä mitä milloinkin huvittaa tehdä. Voin pöllyytellä noita tilkkulaatikoita vaikka loppukuun. Jos haluan. Olen jo saanut koottua näistä kangassirpaleista hieman blokkejakin. Nyt  ihastukseni kohteena ovat kaikki geometriset tilkkutyöt  ja innostuksen vallassa tilasin Elisabeth Hartmanin kirjan Modern pachworks amazonilta. Tilkunviilaaja arvioi ko kirjan blogissaan.  Ja samanlaisia jämäblokkeja löytyy myös hänen blogista.


Blokit on kooltaan 6" x 6". Luulen, että ompelen blokkien väliin jostain vaaleasta kankaasta kaitaleet. Täytyy tutkia varastoja tai kääntyä Tilkkutarhan puoleen. Oikein epätoivoisista paloista vaihteluksi blokeille tein hieman nauhaa. 



Toiset nauhoista ovat 3" korkeita ja toiset muistaakseni 2". Käyttötarkoitus epäselvä.


Jäin ihan puikkoon villasukkien tekemiseen. Ennen niiden tekeminen oli jokseenkin ok ensimmäisen sukan kohdallla, mutta toinen oli aika ahdistavaa. Nyt kun olen alkanut tehdä molempia sukkia yhtäaikaa, työ on sujunut kuin leikki.  Siis en tee niitä muodikkaasti pyöröpuikoilla, vaan vanhaan malliin sukkapuikoilla. Mutta sentään bambuisilla. 



Näistä "Joulumatot"-sukista meinasi tulla liian isot, kun oli liian kiva niitä tehdä. Näillä pakkasilla (7 astetta) tarvitaan villasukkia, jos lähtee lumihankeen peuhaamaan! Hanki on jo ainakin 2 cm korkea, paikoin ehkä enemmänkin.  Tilkkukilta Syyringin sukkamielisiltä naisilta sain hyviä vinkkejä lankojen päättelemisiin. Ja neuvoja siihen, ettei niitä pääteltäviä edes syntyisi niin paljoa. Näissä sukissa langanpätkiä oli aika kamalasti. Kun käänsin sukan nurinpäin, sen pohja oli kuin hevosen harja! Olen jo mielessäni suunnitellut uusia räsymattosukkia. Kesämattoja. Sukatkin ovat jämälangoista tehtyjä.

Aika värikylläinen postaus, vai mitä! 
Hyvää alkanutta vuotta sinulle!

17 kommenttia:

  1. Hupsista, mulla on on ihan samat aatokset noista tilkkujämistä, just otin kuvan ja aion laittaa blogiini tänään.
    Ihanat tuli noista sukista.

    VastaaPoista
  2. On oikein mukavan värikylläinen postaus. Hyvän ja tuottoisan sukelluksen oletkin tehnyt jämälootiin. Hienot joulumatto-sukat.

    VastaaPoista
  3. Ihanan sateenkaaren värisiä tilkkuja nuo jämäblokit :)

    VastaaPoista
  4. Kauniisti olet värisävyittän tehnyt jämätilkuista blokkeja, mun pitäisi myös jatkaa omia jämätilkkujani. Ihkut joulumatto sukat!

    VastaaPoista
  5. Todella mukava värikylläinen pläjäys näin synkkään ilmaan! (meillä päin ei vieläkään kunnon lumipeitettä, vain muutama hiutale siellä täällä) Nuo kaitaleethan ovat sopivia reunoiksi tai välikaitaleiksi? Ja IHANAT sukat!

    VastaaPoista
  6. Pirteää väri-ilottelua talven harvinaisiin pikkupakkasiin! Sama kirja täälläkin - olen tosin siirtynyt tilaamaan AdLibriksestä, kun toimituskulut ovat ilmaiset ja kirjojen hinnatkin kohtuulliset.

    VastaaPoista
  7. Värien paljoutta tarvitaaankin tähän harmauteen. Ihana tilkkupläjäys tulossa ja noi sukat on huiput!

    VastaaPoista
  8. Pirteä väripläjäys. Kiva idea tehdä tilkuista reunakaitaletta. Minä tahkoan maalaismysteeri tilkkujen kanssa... hirsimökkiblokki mein ihan pieleen... :)

    VastaaPoista
  9. Paljon on kirkkaita värjeä mutta niin kaunista ja iloista:)
    Voisiko kirkkaita blokkeja ja nauhoja yhdistää jotenkin toisiinsa..........
    Sain viime vuonna joulupukilta tuon saman kirjan ja siitä olen ommelut Rapid City-peiton. Toinen malli samasta kirjasta on tekeillä, valmistuminen vaan näyttää nyt kestävän ja kestävän.........ja haluaisinkin tarttua jo siihen mutta toisaalta vanhat keskeneräiset on saatava pois jotta voi hyvillä mielin miettiä uusia.

    VastaaPoista
  10. Ompa hianot sukat. Tilkukki näyttää jännilt :)

    VastaaPoista
  11. Onkohan useampikin tilkkuilija päättänyt tyhjentää jämäpalaloodaansa alkuvuoden kunniaksi ;). Hyvä niin, ei ainakaan mulla ole joka tammikuinen tapa... Ihania värejä taas kaikissa töissäsi! Olen alkanut himota räsymattosukkia itselleni!!!

    VastaaPoista
  12. Mahtavaa, että sullakin on joukkio jäännöspalablokkeja! Millainen pinta niistä mahtaakaan tulla!?

    VastaaPoista
  13. Ihanasti värikästä. Kyllä näin pimeänä aikana kaipaakin värejä.

    VastaaPoista
  14. Kylläpä piristi kurkata tänne! Tuli hyvä mieli värikkäitä töitäsi ihaillessa

    VastaaPoista
  15. Voi hitsi kun ihaaaanat sukat, karamellejä suorastaan! Marlella on nyt kunnon asenne päällänsä. Vapaa-aikana pitää tehdä JUST sitä mitä lystää. Tilkkupeitosta tulee taas mestariteos

    VastaaPoista
  16. Voi että mitä herkkuvärejä! Aivan ihania ja nuo sukat on niin lämpösen näköset, että tekisi mieli vetää jalkoihin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!