sunnuntai 23. marraskuuta 2014

kaksoset

Kauhean hiljaista on tässä blogissa ollut. En vaan ole saanut mitään aikaiseksi. Kaikenlaista puolivalmista kyllä on, mutta loppuun asti viimeisteleminen on jäänyt. Ja näitä valmiita ei ole huvittanut kuvata, kun on aina pimeää. Tänään sitten pinkaisin parvekkeelle päivänvaloon kameran kanssa. Siellä istutin nämä kaksoset nätisti penkille ja napsin muutamat kuvat. Ensin huusivat suut auki, kun niille tämä oli ensimmäinen vierailu ulkona.


Nämä eivät ole identtisiä, kuten huomaat. Sisäinen pilkkukuume vaivaa molempia, mutta se on vaaraton lastentauti. Toisella on kiduksissaan hieman valkovihreää ja toisella punaista.


Ulkopuoleleta he näyttävät hyvin samannäköisiltä, mutta kyllä niissä on muutama eroavaisuus. Toisen vetskarissa on harmaa vedin ja toisella joku outo väri, ehkä kummalinnen liila. 


Tykkään pukea kaksoset samanlaisiin (Mari)mekkoihin. Vapaalla konetikkauksella ajelin ympäri kummallisten kukkien ja lehtien. Koska nyt on oikeasti talvi ja lunta ja kaikkea, näillä on  mekon ja alusasun välissä ohut, mutta hyvin lämmin huopa. Se tukee pienokaisia niin, että pysyvät jo pystyssä, vaikka ovat vasta 3 tuntia vanhoja! Syntymämitat ovat leveys 23 cm ja pituus 20 cm ja toisella vastaavasti 24,5 ja 19 cm. Siis hieman pulskempi ja 10 minuuttia vanhempi. Olenkin huomenna vielä (vanhempain)vapaalla ja voin hoitaa heitä koko päivän.

Tilkkukilta Syyringin hyväntekeväisyyspeittoon askaroimani blokit sain myös kuvattua.



Yhteensä aplikoin 5 blokkia ja näistä neljästä oikean yläkulman blokki on ollut jo aiemmin esillä. Niitä oli  (ja on vieläkin) kaksi samanlaista ja tähän kuvaan otin toisen, että näyttää hienommalta kokonaisuudelta. Ylä vasurin blokkia tein vain yhden, koska Tilkunviilaaja teki sille parin. Harmi, ettei näitä blokkeja ollut enempää. Pidin niiden ompelusta ja siitä, kun tasaisin välisjoin sanoin AI. Se jotenkin rytmitti koko ompelusession kivasti. Yhtään ei tullut verta mihinkään. Osasin niin hellästi aina pistää sillä saakelin terävällä neulalla. Se on oikea aplikaationeula, joita ostin vartavasten Tilkkutarhasta

Kohta täytyy alkaa miettiä joulukalenteria. Jos saan hyvin miteittyä, niin eka luukku aukeaa reilun viikon kuluttua. Aika monena vuonna olen onnistunut viemään kalenterin loppuun asti. Joskus on ollut hieman paniikinomaista kiirettä, mutta se kuuluu asiaan, kun tilanne elää ja tarinat polveilee. 


Nämäkin vois olla kaksoset. Melkein. Aikas hyvää suklaata, mutta kyllä päällinen on parempi kuin sisus. Loistavia näyttelijöitä molemmat. Siis niin häikäiseviä, että vielä tässäkin vaiheessa loistavat, jopa liikaa. Eihän sille mitään voi, jos on niin valovoimainen.

Todella mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!






sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Be Happy!

En muista, koska aloitin tämän peiton tekemisen, mutta sanotaan niin, että on siitä jo hieman aikaa. Jostain tämä villitys alkoi ja monessa blogissa tehtiin vastaavia jämäpalapeittoja. Luulen, että muilla on ollut omansa valmiina jo ajat sitten.


Olin jo tuonne takapuolelle laittanut vuosiluvun 2014, joten tuli kiire saada työ valmiiksi tämän vuoden aikana. Peiton pinta eli nuo ympyrät olivat jo valmiina, samoin reunan värikaitaleet aika pitkälti. Tai niitä olin tehnyt joskus aikaisemmin ilman mitään määränpäätä, mutta tähän ne sitten päätyivät. Taustakin oli valmiina, eli vain tikkaukset puuttuivat. Niin ja sitä vaihetta ennen tehtävä harsinta. Voisihan sitä kiinnittää neuloillakin, mutta haluan olla vanhanaikainen ja harsia. (Ainakin siihen asti, kunnes joku keksii sellaisen laseraseen, millä voi kiinnittää kerroksia huomaamattomasti.) Tämä on varmasti ainoa työ, missä harsin. Edes vetoketjuja vaatteisiin ommellessa en harsi niitä, enkä istutettuja hihojakaan. Neuloilla vaan ja sitten tikkiä perään ja hyvä tulee. Harsinta-sanasta tulee aina mieleen Pitkäperjantai. En tiedä miksi.


Tikkausmallin miettimiseen olisi mennyt varmasti aikaa vaikka sata tuntia, mutta en jaksanut enää ajatella mitään, halusin vain ajaa koneella. Ja mieluiten lujaa. Työ on kuitenkin sen verran kookas, etten päässyt hurjastelemaan. Pyöritin ja pyöritin peittoa koneessa niin paljon, että se melkein voi jo pahoin. Välillä otin sen pois ompelukoneelta ja oikasin sen hetkeksi  hengähtämään. Heti kun huomasin sen rentoutuneen, ängin raukan rullalle ja paininjalan puristukseen. Kuvasta näkee miten valkoiset alueet on tikattu. Pätkä suoraa ja käännös, pätkä suoraa ja käännös. Värikkäät osat on tikkauksella jaettu neljään osaan. Se taisi olla tikkaamisen helpoin osa, mutta en voinut hurjastella siinäkään. Yritin pysyä mahdollisimman tarkasti saumojen välisessä "urassa". Urauduin aika hyvin.



Viime kesä meni Pharrell Williamsin Happyä laulellessa ja sehän on niin mielettömän energinen ja piristävä biisi. Sitä kuunnellessa tulee väkisin iloiseksi, vaikka yrittäisi ihan jotain muuta. Tämä peitto kaikine sateenkaaren väreineen on hyvä piriste tähän melko värittömään vuodenaikaan. Siksipä peitto sai nimenkeen Be Happy. Takapuolella on yksi neljäsosa pala ympyrästä ja siihen ompelukone kirjoitti nimen ja vuosiluvun. Noissa  vihreissä palasissa lukee minun nimi oikeasti ihan melko hienosti, mutta tuhrasin sukunimen epäselväksi kuvankäsittelyssä.


Takamuksessa on myös väriä ja vipinää, pyörrettä ja ympyrää, mutta huomattavasti vähemmän kuin etupuolella. Muuten olen työhön tyytyväinen, mutta aloin tuossa miettiä, että olisiko tumma reunus pitänyt kuitenkin tehdä valkeaksi. Valkoinen on semmoinen luonnonvalkoinen. Toisaalta, en tiedä mihin tämä peite joutuu, niin saattahan se olla, että tumma reunus siellä jossain sitten miellyttääkin silmää. Turha näitä on tässä pohtia.
Peitto on kooltaan 50" x 72" eli jotain 127 x 182 cm. Koska ulkona sataa ja on pimeää, taidan ottaa peiton semmoisena iloisena myttynä kainaloon ja laittaa Happyn soimaan. Tämän kanssa on varmaan tosi kiva jorata! Kokeile sinä vaikka tyynyn kanssa, mutta vain, jos siinä on värikäs päälinen. Tulee kiva fiilis. Tai puolison, lapsen tai naapurin kanssa, mutta vähintään se havaji paita pitäisi  olla, ellei mitään räväkämpää satu löytymään.

Ilokasta alkavaa viikkoa!