sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Be Happy!

En muista, koska aloitin tämän peiton tekemisen, mutta sanotaan niin, että on siitä jo hieman aikaa. Jostain tämä villitys alkoi ja monessa blogissa tehtiin vastaavia jämäpalapeittoja. Luulen, että muilla on ollut omansa valmiina jo ajat sitten.


Olin jo tuonne takapuolelle laittanut vuosiluvun 2014, joten tuli kiire saada työ valmiiksi tämän vuoden aikana. Peiton pinta eli nuo ympyrät olivat jo valmiina, samoin reunan värikaitaleet aika pitkälti. Tai niitä olin tehnyt joskus aikaisemmin ilman mitään määränpäätä, mutta tähän ne sitten päätyivät. Taustakin oli valmiina, eli vain tikkaukset puuttuivat. Niin ja sitä vaihetta ennen tehtävä harsinta. Voisihan sitä kiinnittää neuloillakin, mutta haluan olla vanhanaikainen ja harsia. (Ainakin siihen asti, kunnes joku keksii sellaisen laseraseen, millä voi kiinnittää kerroksia huomaamattomasti.) Tämä on varmasti ainoa työ, missä harsin. Edes vetoketjuja vaatteisiin ommellessa en harsi niitä, enkä istutettuja hihojakaan. Neuloilla vaan ja sitten tikkiä perään ja hyvä tulee. Harsinta-sanasta tulee aina mieleen Pitkäperjantai. En tiedä miksi.


Tikkausmallin miettimiseen olisi mennyt varmasti aikaa vaikka sata tuntia, mutta en jaksanut enää ajatella mitään, halusin vain ajaa koneella. Ja mieluiten lujaa. Työ on kuitenkin sen verran kookas, etten päässyt hurjastelemaan. Pyöritin ja pyöritin peittoa koneessa niin paljon, että se melkein voi jo pahoin. Välillä otin sen pois ompelukoneelta ja oikasin sen hetkeksi  hengähtämään. Heti kun huomasin sen rentoutuneen, ängin raukan rullalle ja paininjalan puristukseen. Kuvasta näkee miten valkoiset alueet on tikattu. Pätkä suoraa ja käännös, pätkä suoraa ja käännös. Värikkäät osat on tikkauksella jaettu neljään osaan. Se taisi olla tikkaamisen helpoin osa, mutta en voinut hurjastella siinäkään. Yritin pysyä mahdollisimman tarkasti saumojen välisessä "urassa". Urauduin aika hyvin.



Viime kesä meni Pharrell Williamsin Happyä laulellessa ja sehän on niin mielettömän energinen ja piristävä biisi. Sitä kuunnellessa tulee väkisin iloiseksi, vaikka yrittäisi ihan jotain muuta. Tämä peitto kaikine sateenkaaren väreineen on hyvä piriste tähän melko värittömään vuodenaikaan. Siksipä peitto sai nimenkeen Be Happy. Takapuolella on yksi neljäsosa pala ympyrästä ja siihen ompelukone kirjoitti nimen ja vuosiluvun. Noissa  vihreissä palasissa lukee minun nimi oikeasti ihan melko hienosti, mutta tuhrasin sukunimen epäselväksi kuvankäsittelyssä.


Takamuksessa on myös väriä ja vipinää, pyörrettä ja ympyrää, mutta huomattavasti vähemmän kuin etupuolella. Muuten olen työhön tyytyväinen, mutta aloin tuossa miettiä, että olisiko tumma reunus pitänyt kuitenkin tehdä valkeaksi. Valkoinen on semmoinen luonnonvalkoinen. Toisaalta, en tiedä mihin tämä peite joutuu, niin saattahan se olla, että tumma reunus siellä jossain sitten miellyttääkin silmää. Turha näitä on tässä pohtia.
Peitto on kooltaan 50" x 72" eli jotain 127 x 182 cm. Koska ulkona sataa ja on pimeää, taidan ottaa peiton semmoisena iloisena myttynä kainaloon ja laittaa Happyn soimaan. Tämän kanssa on varmaan tosi kiva jorata! Kokeile sinä vaikka tyynyn kanssa, mutta vain, jos siinä on värikäs päälinen. Tulee kiva fiilis. Tai puolison, lapsen tai naapurin kanssa, mutta vähintään se havaji paita pitäisi  olla, ellei mitään räväkämpää satu löytymään.

Ilokasta alkavaa viikkoa!

30 kommenttia:

  1. Tähän aikaan illasta en nyt laita Happya enkä muutakaan soimaan mutta ehkä huomenna. Pitää vaan käydä kaupassa hakemassa miehelle havajipaita ja sitten...........
    Tumma reunut sopii mielestäni hyvin raikkaaseen työhösi, mietin pohtimaasi vaaleaa enkä nää sitä siinä sitten millään lailla sopivampana:)

    VastaaPoista
  2. Hieno! Valtavan upealta näytti sun värikäs kehyksesi. Mahtaa siinä(kin) olla monta palaa!

    VastaaPoista
  3. Voi jestas mikä ihanuus, kankaatkin niin iloisenvärisiä, ei taida joukosta yhtään tylsää (lue: ruskea, harmaa, pliisu) edes löytyä. Upea toi reunuskin ja musta sopii oikein hyvin ulommaksi. Tikkaukset on myös malliin sopivat.

    VastaaPoista
  4. Todellakin iloinen peitto! Täytyypä laittaa korvan taakse muistiin :)

    VastaaPoista
  5. Oikea silmäkarkki tämä peitto!

    VastaaPoista
  6. Iloisista iloisin peitto. Ihana. Ihmettelin harsimistasi, mutta hieno tikkausmalli paljasti, miski piti harsia. Ompelitko paperiompeluna nuo ympyrät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos positiivisesta kommentista! En ommellut paperiompeluna vaan tuosta vaaleasta pohjakankaasta leikattujen kolmioiden päälle kahteen eri suuntaan kaitale kerrallaan. Väliin jäi sitten tuo näkyvä vaalea osa. Vaikea selittää, mutta käytä mielikuvitusta!

      Poista
  7. Waude mitä väri-ilottelua. Tulee hyvälle tuulelle tätä katsoessaan.

    VastaaPoista
  8. Kyllä, tulin ihan Happyksi, kun näin peiton kaikkine hienouksineen ja luin valmistumistarinan. Kaunis ja niin iloisen värikäs ja musta kantti on juuri sopiva. Minullakin on tuolla mallilla tehty peitto, taidanpa ottaa sen neuvosi mukaan kainalooni ja tanssahdella. Saa nähdä, värittyykö harmaa päivä.

    VastaaPoista
  9. AAH, mulla meni pää pyörälle tätä ihanuutta jo katsellessakin. Aivan huima! On se hyvä että vuosi on loppumaisillaan, ja olit pakotettu tämän viimeistelemään valmiiiksi meidän muidenkin ihailtavaksi. Niin upea!

    VastaaPoista
  10. Kerrassaan IHAAAANA! peitto, tulee jo iloiselle mielelle tätä katsellessa ja nimi on oikein kuvaava, koska peitosta tulee onnelliseksi värejä katsellessa:)

    VastaaPoista
  11. Aika upea Happy, josta saajakin aikanaan tulee varmasto onnelliseksi.

    VastaaPoista
  12. Kyllä on minun mieleinen peitto, väritys on ihan kymppi! Osuva nimi!

    VastaaPoista
  13. Onpa ihana, niin kaunis. Nuo värit on kerrassaan mahtavaa ilotulitusta ja sopivat tähän malliin upeasti. Onneksi olkoon!

    VastaaPoista
  14. No, et päästänyt peittoa helpolla! :-) Ihan järkyttävän hieno!

    VastaaPoista
  15. Todellinen Be Happy peitto. Kerrassaan iloinen ja ihana!!

    VastaaPoista
  16. Aivan mahtava peitto! Todella kivat värit.

    VastaaPoista
  17. Just mitä tarvitaan tähän harmauteen! Niin reipas meininki - KIITOS!

    VastaaPoista
  18. Kyllä on komea peitto ja voi valtava mikä työmäärä!

    VastaaPoista
  19. Aivan ihana, nimensä mukainen :)

    VastaaPoista
  20. Huikean ihana värikäs peitto. Kantitkin ovat hienot. Taisin vähällä tilkkukielen ymmärrykselläni oivaltaa millaisista kolmioista työsi rakentuu. Olen varsin "Happy" kun sain nähdä peiton!

    VastaaPoista
  21. Tämä on niin huippu! Raikas, pirteä, värikäs ja vaikka mitä positiivista. Onnittelut hienosta peitosta!

    VastaaPoista
  22. Se on hiano. Onneksi sille ei tullut niin paha olo pyörityksessä, että se olisi sotkenut itsensä ja kaikki paikat. Oli viisasta antaa sen toipua välillä :)

    VastaaPoista
  23. Ihanan värikäs, kaunis ja iloinen peitto!! Kyllä kannaati tikata. Mie kunnioitan suuresti tikkauksiasi. miun n. 10 vuotta sitten valmistunut tilkkupeitto on yhä ilman tikkauksia...

    VastaaPoista
  24. Hei Marle! Tama on loistava! Ihanat varit ja malli on hauska - pyorylat ovat kivoja kirkkaiden varien kanssa ja valkoista mukana! Myos 'kehys' on ihana! x Teje

    VastaaPoista
  25. ...unohdin sanoa etta sun oma kuva on mahtavan hyva! x Teje

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehkä hieman yhdennäköisyyttäkin löytyy.

      Poista
  26. Täydellinen Happy-peitto ja tikkauksista huomaa että olet pätevä ura-nainen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!